Estado Español

[Luuger]

Kysymykset ja kehitys ehdotukset on tervetulleita.



Espanjan Tasavalta - Estado Español

Tiiviisti
Pääkaupunki: Madrid (4,580,309 asukasta)
Rahayksikkö: Peseta (Jaetaan 100 céntimoon)
Peseta on vaihtokelpoinen Saksan markan kanssa ja sen vaihtokurssi ja arvo on sidottu Saksan markkaan: 100 pesetaa = 1 RM
Valtiomuoto: Tasavalta (hallituspuolue: Kansallisliike)
Valtionpäämies (Caudillo): Xavier Lopez
Pinta-ala: 532,682 km²

Väestö
Asukasluku: 38 452 913 (01/1980)
Päärotuluokka: II (Iberiläinen/Iberialainen)
Väestönkasvu: 0,21% / Vuosi
Väestöryhmät: Espanjalaiset 94,8%, Arabit 2,1%, Baskit 1,1%, Muut 2%
Lukutaito: 96,8% (Kielet: espanja 90,5%, katalaani 6,7%, baski 1,1%, arabia 0,8%)

Maantiede
Emämaa on pinta-alaltaan 504,782 km², siihen lliitetään lisäksi suurimmat saariryhmät (Kanaria: 7 447 km², Madeira: 797 km²) ja Pohjois-Marokko (19,656 km²). Lisäksi Espanjalla on Länsi-Afrikassa sijaitseva autonominen alue, Espanjan Sahara (290,450 km²). Koillisessa emämaata rajoittaa muusta Euroopasta Pyreneiden vuorijono ja etelässä Välimeren rannikkoa erottaa sisämaasta Sierra Nevadan vuoristo, joka kaartaa luoteeseen. Espanjassa on paljon vuoristoa, monet vuoret kohoavat yli 2km korkeuteen, korkein kohta on Teide (3 710 m).

Aluepolitiikka
Espanja, ja sen siirtomaat (ja entinen Andorra), jakaantuu neljässä tasossa pienempiin hallinnollisiin yksiköihin, joista suurin luokitus on maakunta. Espanjassa 17 maakuntaa. Maakunta jakaantuu edelleen provinsseihin (provincia), provinsseja on 52. Kolmas aste käsittää läänit (comarca), joita on 359, mutta kaikissa provinsseissa ei kuitenkaan ole läänejä, vaan tässä tapauksessa provinssi jakaantua suoraan kuntiin. Kunta (municipio) on Espanjan pienin paikallishallinnon yksikkö, kuntia on 8129.

Valta näissä yksiköissä on pyritty pitämään provinssien ja valtion tasolla, sillä maakunnat kehitettiin vain tilastojen laatimista varten. Provinssit ovat yleisvastuussa alueensa toiminnasta, ne määräävät mm. postinumeron ja puhelimen suuntanumeron. Provinssitasolla päätetään julkisesta liikenteestä, teiden kunnossapidosta ja suuremmista julkisista rakennuksista, yleensä myös provinssien pääkaupungissa sijaitsevat erinäiset valtionvirastot. Jos provinssissa on useampi lääni, usein valtionvirastoja on sijoitettu läänien pääkaupunkeihin. Kuntien päätäntävalta sijoittuu hyvin alhaiselle paikallistasolle.

Aluehallintoyksiköiden erot ovat hyvin pieniä, jokaisella yksiköllä on suurinpiirtein yhtä suuri päätäntävalta, sekä päätäntävastuu verrattuna toisiin.

Talous
Elinkeino jakaa Espanjan hyvin vahvasti kahtia. Yli 78% maan raskaasta teollisuudesta on keskittynyt pohjois-rannikolle, sekä suurimpiin kaupunkeihin (Barcelona, Madrid, Valencia, Bilbao). Teollisuuden keskittyminen pohjoiseen johtuu niemimaan historiasta, sekä runsaista malmiesiintymistä pohjoisessa. Etelässä, erityisesti Andalusian maakunnassa maanviljelys on kiistaton pääelinkeino. Eteläinen Espanja ruokkii itsensä lisäksi myös suurta osaa Eurooppaa. Espanjan suurimpia vientituotteita ovat autot, elintarvikkeet, lääkkeet, tekstiilit ja rautatieteollisuus.

Historia

Sisällissota
Espanjan sisällissodan sytyttyä vuonna 1936 kansa jakaantui vahvasti kahteen osaan, kansallismielisiin (nacionalistas ~nationalistit) ja tasavaltalaisiin (republicanas ~republikaanit).

Kansallismieliset joukot pyrkivät vallankumouksella yhdistämään Espanjaa yksikieliseksi (aluemurteet olivat jakamassa maata) ja lisäämään kirkon valtaa. Suurimpia puolueita kansallismielisten rintamassa olivat fasistinen Falangipuolue, sekä monarkistiset Carlistit ja Legimatistit. Kansallismielisten vastustajat koostuivat pienistä vähemmistöpuolueista ja muista liberaaleista, jotka pyrkivät jakamaan Espanjaa tai tekemään siitä liittovaltion. Sodan sytyttyä pienet puolueet huomasivat kuitenkin jäävänsä kansallismielisten jyrän alle sen jälkeen kun kenraali Francon johtama armeija liittyi heihin. Tämän huomattuaan pienet puolueet päättivät vihdoin lyöttäytyä yhteen estääkseen tämän. Baskit, katalaanit, sosialistit, stalinistit, ateistit, kommunistit, anarkistit sun muut vähemmistöt yhdistyivät puolustaakseen vapauttaan, mutta he epäonnistuivat lopulta liiallisten sisäisten erimielisyyksien vuoksi.

Vaikka tasavaltalaiset olisivat saaneet erimielisyytensä kuriin, eivät he olisi tällöinkään pystyneet taistella Espanjan armeijaa ja sen avustajia, Saksaa ja Italiaa, vastaan. 3 Vuotta kestäneen, pääasiassa, luokkien välisen sodan voitti "oikeisto", koska se oli yksimielinen ja määrätietoinen tavoitteistaan. Tuloksena Generalísimo (Kenraali) Francisco Franco julisti sodan päättyneeksi Huhtikuun 1. päivä 1939, kun viimeiset tasavaltalaisjoukot antautuivat. Tästä päivästä alkoi Espanjan tasavallan (Estado Español), sekä Francon rajattoman vallan kausi.


Voitonparaati Madridissa

Uusi, Suuri ja Vapaa Espanja (España, una grande y libre)
Voitonjuhlat tuskin kerkesivät loppua, kun Espanjan uudet hallitsijat ottivat kaikki valloittamansa alueet rautaiseen otteeseensa ja ulkopoliittiset tavoitteet jätettiin taka-alalle. Vähäisintäkään toisinajattelue ei sallittu. Kaikki yksittäiset, ryhmät tai paikkakunnat, jotka olivat olleet tekemisissä "punaisten" (tarkoittaa kaikkia tasavaltalaisia) kanssa saivat tuntea sen. Kaikki tasavaltalaiset, jotka eivät olleet kuolleet tai paenneet, joutuivat joko sattumanvaraisesti toimeenpantujen teloitusten uhreiksi, passitettiin työleireille pohjoiseen tai jos onni potkaisi, menetti kaikki kansalaisoikeutensa eli oikeuden ottaa osaa julkiseen elämään, oikeuden työhön, sekä ammattitaitoon. Sodan jälkeen myös opetuksen ja koulutuksen sisällön perinpohjainen tarkistus pantiin toimeen. Yli 6000 opettajaa ammuttiin, sekä 7000 vangittiin. Myös maan eri osien itsenäisyyttä ajaneet puolueet lakkautettiin ja kiellettiin lailla, paitsi Navarran (Ranskan rajalla) itsenäisyyspuolue, joka oli sisällissodassa auttanut kansallismielisiä.

Sisällissodan jälkeen Francon intressit olivat lujasti kiinni Espanjassa, hän halusi kytkeä kaikki alueet tiukasti Madridiin ja lisätä kansallista itsetuntoa. Olot alkoivat muuttua hyvin erilaiseksi vanhan tasavallan ajoista, useilta paikallishallituksilta riistettiin valta nimettämällä pormestareiksi Francolle uskollisia sodassa palvelleita upseereita (noin 70% valtion säätämistä uusista pormestareista oli entisiä armeijan upseereita). Tämä aiheutti suuria levottomuuksia erityisesti Kataloniassa ja Baskimaassa, joissa uudet pormestarit muunmuassa kielsivät palvelut ja kaiken kulttuurin harjoittamisen paikallisella kielellä/murteella. Levottomuuksia lisäsi vielä osittain puuttuva perustuslaki joten useita rikollisia ja syyttömiä jouduttiin pitämään putkissa siihen saakka kunnes rikkomuksesta säädettiin laki.

2. Maailmansota
Espanjan sinniteltyä synkkä 1930-luku (Las años negros ~ mustat vuodet, 1931-1939) se sai vihdoin apua Saksan hyökättyä Ranskaan vuonna 1940. Ranskan antauduttua Kesäkuussa 1940 ja uuden hallituksen asetuttua Vichyyn, Francon Espanja solmi lujat kauppasuhteet tänne ja maan talous alkoi kohota. Samoihin aikoihin sota Välimerellä alkoi italialaisten Regia Marinan ja brittien Royal Navyn laivastojen välillä. Piakkoin myös saksalaiset pyrkivät osallistumaan tähän sotaan lähettämällä sukellusveneitä Atlantin kautta, mutta yritykset epäonnistuivat koska britit valvoivat Gibraltarin salmea ja pommittivat sitä alittavat sukellusveneet. Monet ensimmäisistä Välimerelle päässeistä sukellusveneistä tuhoutuivat myös sen vuoksi etteivät ne ennättäneet telakoille Ranskaan tai Italiaan.

Neuvottelut puolueettoman Espanjan ja Saksan kanssa alkoivat kesällä 1940. Espanja vaati rahaa ja raaka-aineita, Gibraltaria, sekä Ranskan Pohjois-Afrikkaa vastineeksi omasta avustaan ja liitostaan Akselivaltoihin, mutta kauppaa ei syntynyt. Muutamaa kuukautta myöhemmin Saksa kuitenkin ehdotti, tai painosti, uutta kauppaa Espanjalle. Sopimuksessa Espanja sallisi Saksalaisten käyttää Espanjan telakoita vaurioutuneiden sukellusveneiden korjaamiseen ja Saksa puolestaan maksaisi korjauskulut ja tekisi edullisen kauppasopimuksen Espanjalle, kauppa syntyi joulukuun 6. 1940.

Sodan alettua Euroopassa ja maailmalla falangistit huomasivat joutuneensa uuteen tilanteeseen. Kansallissosialismi ja fasismi sopeutuivat sotaan, mutta Espanjan falangisteilla ei vielä ollut edes kunnollista ideologiaa. Franco määräsi puolueen kiihkeimpien poliitikoiden luoda sille kovan ideologian jota se voisi julistaa maailmalle, tehtävästä tuli puolueelle kunniakysymys ja piakkoin julkaistiin falangismin ideologian pääpilarit:
Espanjan ja falangistisen puolueen virallinen ideologia on kansallissyndikalismi jonka pääideoita ovat

• Valtion on oltava korporatiivisesti johdettu ja missä luokkajako on korvattu yhdellä, kaikki kansalaiset kattavalla pystysuoralla ammattiliitolla (Espanjan ammattiliittojen järjestö ~ Organización Sindical Española).
  
• Valtion uskonto roomalaiskatolinen
  
• Erityistä huomiota on annettava Kastilian (keski-Espanjan) maanviljelijöille.
  
• Herättää kansallista ylpeyttä Espanjan historiaan maailmanvaltiaana
  
• Puolue sotii kommunisteja ja anarkisteja vastaan
  

Seuraten Germanian mallia falangistit perustivat myös nuorisojärjestöjä (aiemmin tätä olivat kieltäneet järjestäytymislait). Kaksi tärkeintä nuorisojärjestöä ovat Flechas (nuolet) ja Pelayos (nimetty espanjalaisen kuninkaan mukaan joka aloitti niemimaan uudelleenvaltauksen arabeilta 700-luvulla), kummatkin järjestöt ovat Hitler Jugendin sisarjärjestöjä, mutta vaikuttavat eriosissa maata. Pelayos on keskittynyt enimmäkseen pohjoisessa Asturian ja Galician maakuntiin, mutta Flechas vaikuttaa koko maassa. Nuorisojärjestöt saivat nopeasti kannatusta väestöräjähdyksen kokeneessa Espanjassa.


Falangistien lippu

Sininen Divisioona
Espanjan talouden kehittyessä myös levottomuuksien määrä laski entisillä ongelma-alueilla ja Franco palkitsi tämän nimittämällä uudet pormestarit kyseisiltä alueilta. Vaikka uudet pormestarit nimitettiin paikallisista, olivat he silti tarkoin valittuja hallituksen ja Espanjan kannattajia. Kesällä 1941 akselivaltojen hyökättyä Neuvostoliittoon Espanja pysyi vieläkin nimellisesti liittoutumattomana, mutta Franco salli silti lähettää itärintamalle vapaaehtoisia maksaakseen Saksalle velkaansa sisällissodasta. Vapaaehtoisten armeija koostui pääosin sisällissodassa palvelleista ammattisotilaista, legioonalaisista, mutta joukossa oli myös ihmisiä jotka pyrkivät liittymisellään auttaa vangittuja sukulaisiaan. Francon tarkoitus oli lähettää itään vain noin 4,000 vapaaehtoista, mutta heitä ilmenikin olevan enemmän ja lopulta matkaan lähti noin 35,000 vapaaehtoista.


"Albaceten Falangi marssii kommunismia vastaan. Eläköön Espanja!"

"Sininen Divisioona" (División Azul / Blaue Division), sekä "Sininen Lentue" (Esquadrilla Azul) sai nimensä Saksalaisilta, kun falangistisotilaat saapuivat Saksaan sinisissä paidoissaan. Espanjalaisia koulutettiin viisi viikkoa Saksassa, jonka jälkeen heille annettiin Saksalaiset uniformut. He vannoivat muokatun sotilasvalan sotiakseen kommunismia vastaan ja divisioona lähetettiin Puolan Suwalkiin. Puolasta divisioona lähetettiin Smolenskiin, mutta he eivät onnistuneet etenemään Smolenskiin asti, vaan heidät jouduttiin sijoittamaan pohjoiseen, saartamaan Leningradia ja heistä tuli Saksan 16. armeijakunta. Sininen Divisioona vahti Leningradia aina sen antautumiseen kesällä 1943 -saakka, jonka jälkeen se siirrettiin väestön varjelustehtäviin Kaukasukselle Unkarilaisten, Romanialaisten, sekä Turkkilaisten tueksi. Virallisesti Sininen Divisioona palveli Kaukasuksella taistellen partisaaneja vastaan aina jouluun 1945 saakka, mutta epävirallisesti divisioonan miehiä taisteli vuorilla vielä 1947 kunnes rauha vihdoin saapui Kaukasukselle. Sininen Lentue taas palveli koko sodan eripuolilla Venäjää, ansaiten sodan loppuun 1943 mennessä 156 pudotusta itärintamalla jonka jälkeen se kotiutettiin kokonaan.

"Nälkäiset vuodet"
Sodan päätyttyä idässä se siirtyi takaisin Länsi-Eurooppaan kun liittoutuneet olivat hyökänneet Italiaan ja Ranskan Normandiaan. Liittoutuneet alkoivat painostaa Espanjaa, hallitus ja Franco pelästyivät tätä painostusta ja käskivät Sinisen lentueen palata kotiin hetimiten, mutta eivät vetäneet Sinistä Divisiionaa, koska heidän mukaansa sitä kontrolloivat saksalaiset eivätkä he vastanneet palaamiskäskyihin. Sininen lentue palasi kotiin ja Espanja sulkeutui, falangistit pelkäsivät liittoutuneiden hyökkäämistä. Franco ei myöskään halunnut joutua riippuvaiseksi kummastakaan osapuolesta ja alkoi muuttamaan taloutta vahvasti omavaraiseksi, autarkiseksi. Autarkisuus aiheutti laman, raaka-aineiden puutteessa tuotanto hiipui ja tehtaita jouduttiin sulkemaan, työttömyys kasvoi ja nälänhätää alkoi esiintyä erityisesti pohjoisissa maakunnissa ja suurissa kaupungeissa. Madridista muutti ensimmäisenä lamavuotena 500 000 tehdastyöläistä eteläisiin maakuntiin, koska maatalous oli keskittynyt sinne, myös satoja tuhansia ihmisiä muutti muualle Eurooppaan.

Uusi nousu
Francon onneksi Espanjan hätä kesti vain 3 vuotta, sodan loppuun saakka, eikä liian suurta vahinkoa ei kerinnyt syntyä. Kolmessa vuodessa Espanjasta oli kuitenkin muuttanut lähes 2,3 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa, 15% tuotantolaitoksista oli jouduttu sulkemaan ja mellakat kaupungeissa olivat yleisempiä kuin markkinat. Francon oli täytynyt tehdä joitain myönnytyksiä kansalle ja oli palauttanut valtion hallitusmuodoksi monarkian miellyttääkseen kansaa, mutta ei nimennyt kuningasta vaan asetti itsensä valtion hoitajaksi kuolemaansa saakka, tuleva kuningas perisi vallan hänen jälkeensä (oletettavasti Juan Carlos I). Myös falangi-puolue oli joutunut tekemään myönnytyksiä kansalle ja päätti valita uuden nimen itselleen. Falangi-puolueen virallinen nimi oli espanjan perinteisen falangin ja kansallissyndikalistien juntta-puolue, mutta sitä oli jo pitkään kutsuttu kansallisrintamaksi tai kansallisliikkeeksi. Pikaisen puolueäänestyksen jälkeen Falange Española Tradicionalista de las Juntas de Ofensiva Nacional-Sindicalista (FET y de las JONS) nimettiin uudelleen Movemiento Nacional:ksi (Kansallisliikkeeksi).

Rauhan tultua Espanja uskaltautui aloittamaan kaupankäynnin Euroopassa uudestaan. Vuonna 1951 Euroopan valtiomiehet kutsuttiin Schönbrunnin linnaan Germaniaan, jossa he allekirjoittivat Uuden Euroopan yhteisön peruskirjan. Tämä aukaisi Espanjalle markkinat, jollaisia se ei ollut ikinä ennen ollut kokenut. Espanjan talous suorastaan räjähti ja ja kävi talous kävi superinflaation partaalla (rahan arvo laski melkein päivittäin). Tästä huolimatta kaikkialla rakennettiin, tehtaita, toimistoja, puistoja ja asuntoja, maahan muutto ja palkat lähtivät nousuun, lisääntyvän hyvinvoinnin myötä myös syntyvyys lähti roimaan kasvuun ja El Caudillon (Johtajan) suosio olikin huipussaan vuosien 1951 ja 1956 välisenä aikana.

Vuosien 1951 ja 1961 välillä Espanjan talous oli yksi koko Euroopan tärkeimpiä talouden vetäjiä, tätä ilmiötä on myöhemmin kutsuttu Espanjan ihmeeksi (Desarrollo económico de España). Nuorisojärjestöjen perustamisen myötä myös Franco alkoi olla enemmän yhteyksissä nuoriin ja tutustui tätä kautta teknokraattiliikkeeseen jonka mukaan hallitusta pitäisi johtaa vain siihen kykenevimmät ja viisaat ihmiset. Vuonna 1952 Franco nimitti nuoria teknokraatteja maan parhaista yliopistoista talousneuvonantajiksi hallitukseen. Tulokset ylittivät ymmärryksen sillä Espanjan talous koki melkein 21% vuosittaista nousua aina vuoteen 1961 saakka. Avustajien kunniaksi nimettiin aukio myöhemmin vuonna 1959 Barcelonassa (La Plaza de Genios ~ Nerojen aukio), tänä päivänä aukiota ympäröi monen Euroopan suuryrityksen paikalliskonttori. Yksi suurimmista vaikuttajista Espanjan ihmeeseen oli liittyminen Uuden Euroopan yhteisöön. Liittyminen salli espanjalaisten yritysten hankkia raaka-aineita muista Euroopan maista ilman tullimaksuja, täyttääkseen teollisuuden vajeita sekä hankkiakseen raaka-aineita joita Espanjassa ei tuotettu, vapaampi kauppa mahdollisti muunmuassa Espanjan auto- ja aseteollisuuden synnyn. Myös Pesetan sitominen Saksan markkaan ja hallituksen investoinnit olivat tärkeitä vaikuttajia ihmeeseen, koska inflaatio saatiin kuriin, mutta ihmisiä kannustettiin silti kuluttamaan. Vaikka Espanjalla on pitkä historia, ei se ollut missään vaiheessa kokenut näin suurta kasvua ja niin laajalla alueella. Sähköntuotanto nousi yli 2500% kymmenessä vuodessa ja yksityisautojen määrä kasvoi kahdessa kymmenessä vuodessa 70 000:sta yhteen miljoonaan. Uuden Euroopan yhteisön avulla Espanja kohosi eurooppalaiseksi teollisuusvaltioksi ja siitä on tullut euroopalaisille tärkeä elintarvikkeiden tuottaja ja lomakohde.

Unohdettu sota
Vaikka Francon hallinto oli määrätietoisesti kitkenyt toisinajattelua Espanjassa aina sisällissodan päättymisestä, alkoi terrrorijärjestöjä syntyä 50-luvun lopulla. Suurimpia tällaisia järjestöjä ovat Pohjois-Espanjan Baskimaassa toimiva ETA, sekä Espanjan Saharassa terrorisoiva Sahrawi-kapinaliike. Kun Etelä-Marokko itsenäistyi vuonna 1956 Ranskasta, alkoi se heti kiistellä Pohjois-Marokon, sekä Länsi-Saharan hallinnasta Espanjan kanssa. Marokon sulttaani, Muhammed V vaati, että kummatkin alueet pitää luovuttaa Marokolle sen maantieteellisen, kulttuurillisen, sekä historiallisen taustan vuoksi. Seurauksena Franco lisäsi joukkoja merentakaisilla alueillaan ja sanoi samat sanat marokkolaisille ja lisäsi että he ovat itseasiassa osa espanjalaista kulttuuria. Sulttaani vastasi tähän alkamalla tukea kapinallisia rahallisesti ja kehotti kansaa tarttumaan aseisiin Espanjan "miehittämillä" alueilla. Syyskuun 23. 1957 "Marokon vapautusarmeija" tunkeutui rajojen läpi Espanjan Saharassa sekä piiritti sen pääkaupungin Sidi Infin (Sidi Ifni sijaitsee erillään Espanjan Saharasta joka tekee piirittämisestä helppoa marokkolaisille).

Sodan ensimmäiset yhteenotot alkoivat 21. lokakuuta kun marokkolaiset lähtivät vihdoin hyökkäämään Sidi Ifniin noin 2,100 miehen voimin. Kaupungin puhelinlinjat mykistettiin ensiksi ja sitten vapautusarmeijan joukot aloittivat verkkaisen etenemisen. Kapinallisilla oli oikeasti vähän mahdollisuuksia espanjalaisten ammattiarmeijaa vastaan, mutta he saivat silti legioonalaiset vetäytymään muutamasta tukikohdasta kaupungin liepeillä. Taistelujen pitkittyessä marokkolaisten eteneminen hidastui ja muutamassa päivässä hyökkäykset Sidi Ifnin liepeillä vaikenivat. Marokkolaiset olivat kuitenkin onnistuneet saartamaan melkein 600 legioonalaista pitkin Sidi Ifnin lähiöitä, sodan jatkumisen myötä monet näistä joukoista pyrkivät purkautumaan marokkolsiten linjojen läpi ja monet onnistuivatkin siinä ja heistä tehtiin sankareita (Los héroes de Ifni). Noin kuukauden päästä kapinalliset kokivat Ifnin olevan kuitenkin liian kova pala heille ja keskittivät armeijansa iskemään Espanjan Saharaan. Espanja ei ollut valmistautunut hyvin käymään sotaa kolmella rintamalla. Se oli jakanut joukkonsa puolustusasemiin Pohjois-Marokkoon, Espanjan Saharaan ja Sidi Ifniin eikä se ei voinut vetää miehiä ja luopua mistään näistä alueista.

Tilanne pysyi rauhallisena Ifnin taistelun jälkeen kunnes tammikuussa 1958 marokkolaisten kenraali Ben Hammu käski laajamittaisen hyökkäyksen alkavaksi Espanjan Saharassa. Espanjalaisten linjat pettivät monin paikoin ja läpi pääsi noin 5,000 miestä. Yksi läpipäässeiden joukko hyökkäsi myöhemmin El Aaiún linnakkeeseen joka kuitenkin piti puolensa ja ajoi marokkolaiset hyökkääjät häntä koipien välissä pakoon. Espanjalaisten voitto oli kuitenkin moraalisesti suurempi kuin oikeasti ja ryhmittäydyttyään marokkolaiset suuntasivat kaakkoon. Yön pimeinä tunteina noin 550 marokkolaista asetti väijytyksen kahdelle legioonalaiskomppanialle jotka olivat tiedustelemassa aavikolla. Taistelu on myöhemmin nimetty Edcharan taisteluksi, noin 350 legioonalaista piti puoliaansa yön yli keskellä aavikkoa, yllätettyinä ja huomattavaa ylivoimaa vastaan. Aamun kajotessa marokkolaiset pakenivat liian suurten tappioiden vuoksi, noin 280 legioonalaista selviytyi taistelusta, mutta kaikki 350 taisteluun osallistunutta saivat urheusmitalin. Tammikuun 29. Espanjan kuninkaallinen laivasto saapui Välimereltä mukanaan apujoukkoja Saksalta sekä Pohjois-Italialta, mukaan lukien lentotukialus Aquila. Lentokoneet ja laivat alkoivat pommittaa marokkolaisia ja laskettiinkin, että ensimmäinen pommituslento tappoi 150 marokkolaista asemiinsa yksin Sidi Ifnissä. Helmikuun alussa vahvistetut legioonalaiset organisoitiin hyökkäykseen ja he valtasivat nopeasti menetetyt alueet, Helmikuun 22. päivään mennessä viimeinenkin marokkolaisasema oli antautunut Länsi Saharassa ja joukot käskettiin jatkaa kohti Sidi Infiä. Pysäyttämättöminä espanjalaiset saapuivat Sidi Ifniin 16. maaliskuuta jolloin rauhanneuvottelut alkoivat ja päättyivät 20. maaliskuuta 1958. Espanja julistautui voittajaksi ja vaati Marokkoa tunnustamaan espanjalaisten omistusoikeuden maahan ja sotakorvaukseksi viiden vuoden omistusoikeuden Khouribgan kaivoskaupunkiin, jossa se saisi vapaasti kaivaa fosfaattia.


Sodan vaiheet.

[Standartenführer]

Erittäin hyvältä näyttää. Espanjan talouskasvuhan olisi varmasti kulkenut tuolle raiteelle, jos franco tämä olisi ollut suunta

Mitenkäs aatu arvosti espanjalaisten panosta?

Otto Scorzenyhan muuten toimi sotilasneuvonantajana myös espanjassa sodan jälkeen. Oliko hän mukana missään selkkauksessa?

[Luuger]

Tilan puutteen vuoksi (max 25,600 merkkiä per viesti) olen siirtänyt loppuosan kappaleesta tähän viestiin:

Francolaisuuden vakiintuminen
60-luvulle saavuttaessa Francon valta Espanjassa oli kiistaton, ainoastaan terroristijärjestöt uskalsivat vastustaa falangistihallitusta, mutta kansa ei mellakoinut eikä lakkoja ollut. Vuonna 1959 Espanjan talouden kasvu alkoi vihdoin laskea sisällissodan ajan ikäluokkien alkaessa vetäytyä eläkkeelle ja suurien lapsiperheiden lisääntymisen myötä. Samana vuonna Flechas-nuorisojärjestön jäsenmäärä oli huipussaan, yli 1.5 miljoonaa jäsentä oli järjestön kirjoilla. Kesäkuussa 1959 Espanja koki kuitenkin uuden uhkan. Separatistijärjestö ETAn terroristit olivat virittäneet voimakkaita räjähteitä erään rautatietunnelin kattoon tarkoituksenaan murhata silloinen ilmavoimien komentaja Juan Yagüe joka oli junalla matkalla Bilbaoon, Pohjois-Espanjaan. Onnistunut isku olisi järkyttänyt vakavasti Francon hallintoa sillä Yagüe oli yksi caudillon luottomiehistä. Komentajan onneksi paikallinen La Guardia Civil (miliisi) oli kuitenkin perillä ETAn aikeista ja he purkivat räjähteet ja saivat pidätettyä kaksi terroristia kolmannen kuollessa pakoyrityksessä. Tästä tapauksen vuoksi Franco käski lisätä La Guardia Civilin toimivaltaa Baskimaassa antamalla heille täydet valtuudet tehdä julkisia pidätyksiä terroriepäillyistä, sekä etsiä todistusaineistoa ilman kirjallista lupaa ihmisten kodeista. Monet vähemmistöt ilmoittivat mielipiteensä, mutta Madrid ei välittänyt. ETA painui syvemmälle maan alle ja iskut hiljenivät toistaiseksi.

Vuonna 1959 tapahtui myös toinen merkittävä asia kun Espanja pääsi isännöimään Argentiinan ja Germanian välisiä kauppaneuvotteluita. Argentiinan presidentti Juan Perón oli hiljattain lähestynyt Suur-Saksaan ja puhunut liitosta mantereiden välillä, Perón oli kiinnostunut luomaan Argentiinan ja Saksan välille avunantoliiton ja Saksa oli kiinnostunut Argentiinan laajoista raaka-aine varoista, sekä mahdollisuudesta levittää NEuroopan vaikutusvaltaa maailmalla. Argentiinan presidentti Perón, sekä valtakunnan ulkoministeri Martin Luther, sekä maatalousministeri Herbert Backe tapasivat toisensa Pohjois-Espanjassa, La Coruñan kaupungissa, jossa Suur-Saksa ja Argentiina allekirjoittivat avunantosopimuksen.


Valtakunnan Ulkoministeri Martin Luther ja Argentiinan presidentti Juan Perón, sekä hänen vaimonsa Eva Perón. Vasemmalla taustalla on myös Valtakunnan maatalousministeri Herbert Backe.

Vuonna 1960 Espanjan naapurimaa Portugali solmi vapaakauppa sopimuksen Uuden Euroopan kanssa kun diktaattori António de Oliveira Salazar vihdoin painostuksen alla antoi periksi maansa poliitikoille. Sopimuksen syntyminen pakotti Espanjan ripeisiin liikkeisiin, koska Portugali oli tähän mennessä ollut lujasti sulkeutunut Eurooppaan päin. Yhdysvaltoihin ja muihin YK maihin Portugalilla oli varteenotettavan hyvät suhteet aina toisen maailmansodan päättymisestä saakka. Yhdysvaltojen ja Portugalin välillä oli jopa sopimus joka salli vapaan pääoman kulkemisen maiden välillä. Portugalin avautuessa Eurooppaan Espanja päätti hyödyntää Portugalia ja tuki kansallisia yrityksiä lähettämään myyntimiehiä Portugaliin tekemään sopimuksia ja perustamaan liikeyrityksiä, jotka edelleen toisivat rahaa Espanjaan. Suurin osa yrityksistä epäonnistui, mutta sen sijaan Franco sai suostuteltua Salazarin suureen ratahankkeeseen, jossa myös Suur-Saksa ja Ranska olivat ja joka yhdistäisi Lissabonin, Madridin, Pariisin ja Berliinin suoraan toisiinsa. Projekti sai nimekseen El grande ferrocaril (esp) / El grande ferrovia (por) (Suuri Rata). Projektin tarkoitus oli rakentaa leveäraiderata joka mahdollistaisi sekä suuret materiaalikuljetukset, että suuret turistimäärät niemimaalta Eurooppaan ja toisin päin. Radan oli alunperin tarkoitus kulkea suorinta reittiä Lissabonista Madridiin ja sieltä Baskimaan kautta Pariisiin, mutta reitistä jouduttiin luopumaan koska ETA-terroristit häiritsivät jatkuvasti Baskimaassa työskennelleitä mittausmiehiä ja linja päätettiin turvallisuussyistä vetää Barcelonan ja Lyonin kautta Pariisiin. Rakentamista hidastivat Portugalissa toistuvat lakot ja maan poliittinen epävakaus, siirtomaasodat alkoivat syvästi vaivata heikkenevää Estado Novoa. Vuonna 1965 Franco kyllästyi Salazarin oikukkaaseen hallintoon ja lähetti espanjalaiset sotilaat valvomaan rakennustöitä Portugaliin. Salazar teki selväksi että hän ei halunnut espanjalaisia joukkoja maahansa, mutta Portugalissa ei ollut tarpeeksi joukkoja puolustamaan maata, eikä vastustusta syntynyt nimeksikään. Yhdysvallat pitäytyi konfliktista Portugalilaisten kapitalistien pyynnöstä, nämä olivat myös saaneet tarpeekseen työvoiman lakoista ja korkeista veroista. Espanjalaiset joukot saapuivat työmaille elokuussa 1965 eikä laittomia lakkoja sen jälkeen enään syntynyt.

La Primera Guerra Suraméricana
Tammikuussa 1970 Chilen presidentti, joka edusti Chilen Kristillisdemokraattista puoluetta (entistä falangi puoluetta) hävisi rykäletappion marxisteja vastaan presidentin vaaleissa. Syrjäytetty presidentti Eduardo Frei Montalva kutsui apuun kommunismin vihollisia pelastamaan kansan ja valtion kommunismilta. Argentiina oli pitkään ohjaillut Chilen politiikkaa eikä se aikonut antaa periksi maasta niin helposti, myös Yhdysvallat oli manipuloineet maan hallintoa mutteivat uskaltaneet tunnustaa sitä kansainvälisillä kentillä. Argentiinan tulkinta konfliktista oli, että presidentinvaalien ääntenlaskennassa oli huijattu kommunistien hyväksi ja että vaalien tulos oli laiton ja täten mitätöitävä, kun maan hallitus kieltäytyi uusintavaaleista, eikä maan oma armeija toiminut, aikoi Argentiina lähettää joukkojaan pakottamaan hallituksen uusintavaaleihin. Argentiina pyysi apua myös Euroopan mailta ja UE:n neuvosto myöntyi pyydölle, koska se näki myös taloudelliset intressinsä uhatuksi jos laiton hallitus jatkaisi toimintaansa Chilessä. Franco nimitettiin pyynnöstään Uuden Euroopan edustajaksi konfliktissa ja hän matkusti Argentiinaan. Ensimmäinen Etelä-Amerikkalainen sota (La Primera Guerra de Suraméricana) kesti vain puoli vuotta ja päättyi kun Argentiinan johtamat Eurokorpsin joukot pidättivät Chilen marxistisen hallituksen Chilen pääkaupungissa Santiagossa heinäkuussa 1970.

Sodan ja el grande ferrocaril-radan valmistumisen jälkeen vuonna 1970 El Caudillo Francon terveys alkoi heikentyä uhkaavasti ja radan avajaiset olivat hänen viimeisiä julkisia esiintymisiään Espanjassa. Puheensa lopussa jonka Franco piti radan avajaisissa, Madridissa, hän ilmoitti monarkian palauttamisen olevan mahdoton asia, koska nykyinen historia osoittaa, että kuninkaat eivät voi enää hallita kansaansa, koska heidän puhdas verensä on saastunut ja kansan tulee etsiä johtajaa itsestään. Sanoessaan tämän Franco nimitti seuraajakseen Luis Carrero Blancon, nykyisen pääministerin. Lokakuussa 1970 "Caudillo de España por la gracia de Dios" (~Espanjan johtaja Jumalan armosta) päätti jättää valtionpäämiehenä esiintymisen ja tämä tarkoitti että Carrero astui hänen tilalleen julkisuudessa. Jätettyään tehtävänsä Franco matkusteli ympäri Uuta Eurooppaa ja vieraili muun muassa Italiassa ja ensikertaa Suomessa. Vaikka katolisten määrä Suomessa oli huomattavan pieni tuhannet ihmiset kerräntyivät tuolloin vapaudenaukiolle katsomaan kulkuetta jossa caudillo matkasi presidentin tavattavaksi. Vaikka monet NEuropan maat syrjivät katolista kirkkoa, Francoa pidettiin silti "toisena Paavina" joka piti roomalaiskatolisen kirkon asemaa Euroopassa tärkeänä moraalisena, sekä kulttuurillisena asiana. Francon matka ympäri Eurooppaa kesti 15 kuukautta, mutta caudillo sairasteli usein ja vietti tästä syystä suurimman osan ajasta vuoteessaan tai sairaaloissa.

Francon palattua Espanjaan otti hän osaa vielä muutamaan falangistien kokoukseen niin Espanjassa kuin Portugalissa yrittäen luoda veljestunnetta kansojen välille. Francon parhaiten onnistunut hanke oli La Copa del Iberia-jalkapalloturnaus, joka on vuodesta 1971 lähtien järjestetty joka kolmas vuosi. Vuonna 1973 Francon terveys petti lopullisesti ja hän joutui vetäytymään täysin julkisuudesta Madeiran saarelle Välimerelle. Madeira oli myös Caudillon viimeinen asuinsija ja hän nukkui pois marraskuun 20. päivänä, 1975. Francon kuoleman jälkeen hänen seuraajalleen Luis Carrero Blancolle myönnettiin loputkin valtionhoitajan valta.

Sekasorto Francon jälkeen
Francon kuoltua maahan asetettiin viikon mittainen suruviikko jonka jälkeen uusi caudillo, Luis Carrero, vannoi virkavalansa ja aloitti täysimittaiset tehtävänsä 28. marraskuuta 1973. Carreron ensimmäiseksi ja tärkeimmäksi tehtäväksi oli luoda uusi perustuslaki Espanjaan, sen hetkinen perustuslaki oli otettu käyttöön jo vuonna 1812. Saksa ja muut katolisen kirkon hylänneet maat katsoivat paheksuen Carreroa, koska tämä oli äärikatolinen, kuului katoliseen Opus Dei-järjestöön ja halusi lisätä kirkon valtaa Espanjassa.

Uusi perustuslaki alkoi muovautua hyvää vauhtia, koska sitä oli hiljalleen alettu valmistella jo vuosikymmenen alussa. Vaikka Carrero väitti itseään monarkistiksi ja aikoi lisätä kirkon valtaa Espanjassa, enemmistö kansasta ja puoluetovereista kunnioitti häntä vain koska hän oli Francon valitsema. Carrerolle syntyi mittava vastarinta hyvin nopeasti joka iski katastrofaalisesti toukokuun 20. 1974. Carrero oli palaamassa iltamessusta panssaroidussa autokulkueessa Madridissa kun Baskien separatistijärjestö ETA räjäytti tiehen haudatun noin 90kg kokoisin räjähteen juuri Carreron auton kohdalla joka sinkosi sen viereisen talon toiseen kerrokseen seinien läpi tappaen Carreron, kuskin, kaksi turvamiestä ja yhden siviilin.

Siirtyminen keskelle
Vaikka Carrero oli luonut nopeasti itselleen suosiollisen virkakoneiston Espanjaan se ei pystynyt toimimaan ilman johtajaansa. Aiemmat Carreron vastustajat alkoivat vaatia virkamisten uudelleen nimeämistä ja pian näin tapahtui. Koko puolueen johtajisto ja hallitus valittiin uudelleen ja näin suurin osa Carreron tekemistä vaihdoista palautettiin ennalleen. Kun Carreron verkko oli purettu järjestettiin suljetut vaalit uuden puolueen johtajan valitsemiseksi. Neljästä ehdokkaasta Carreron tilalle valittiin konservatiivinen, mutta kunnioitettu Torcuato Fernández-Miranda Hevia. Fernández-Miranda oli toiminut entisen prinssi Juan Carlosin poliittisena ohjaajana 60-luvulla Francon pyynnöstä, mutta kun Franco lähetti Juan Carlosille kirjeen vuonna 1970 jossa tämä kieltäytyi tunnustamasta Juan Carlosin oikeuksia kruunuun myös Fernández-Mirandan ja Juan Carlosin tiet erosivat. Vaikka kolmas caudillo oli iäkäs, hän oli tietoinen Espanjan tilasta ja halusi parantaa sitä. Ensimmäiseksi teokseen hän viimeisteli uuden perustuslain joka astui voimaan joulukuussa 1974. Vastoin maan vähemmistöjen toivoa, perustuslaki jatkoi Espanjan määrittelyä yhtenä valtiona, johon nyt liitettiin entinen Pohjois-Marokon protektoraatti. Espanjan virallinen kieli pysyi Kastilian espanjana, mutta valtio tunnustaa joitain vähemmistökieliä kuten arabian, euskaran (baskin) ja katalaanin, mutta niitä ei edelleenkään saanut käyttää julkisissa asiakirjoissa tai vastaavissa dokumenteissa. Lisäksi katolisen kirkon yhteyksiä valtakoneistoon purettiin, mutta kirkkoa ei kuitenkaan täysin erotettu valtiosta. Toinen tärkeä, tosin vain nimellinen, muutos oli siirtyminen monarkiasta (jossa Franco oli periaatteessa hallinnut sijaishallitsijana) osittaiseen kaksipuoluedemokratiaan, jossa valtion päämiehenä (caudillona) toimii voittajapuolueen johtaja. Caudillon valtakauden kestoksi määriteltiin 8 vuotta, mahdollisuus uudelleenvalintaan on kerran, mutta parlamentti voi antaa myös erityisluvan kaksi kautta palvelleelle caudillolle liittyä ehdokkaaksi myös kolmansiin vaaleihin (yhteensä mahdollisuus siis palvella kolme kautta).

Espanjan kaksipuoluejärjestelmästä syntyi hyvin heikko demokratian osoitus, koska vastakkain asettuivat konservatiivinen Movemiento Nacional (MN - Kansallinen liike) ja uusi "liberaalimpi" Unión General de Trabajadores (UGT - Yleinen työläisten unioni) joiden erot olivat käytännössä hyvin mitättömät. Ainoaina eroina olivat puolueiden nimet ja pienet erot talouspolitiikassa. Toinen asia mikä teki uudesta järjestelmästä heikon oli caudilloiden valinta, johon vaadittiin kummankin puolueen hyväksymä ehdokas vaaleihin. MN pysyi valtapuolueena uudistuksen jälkeen kuten sitä ennenkin ja (suhteessa 9:1 MN jäsentä per UGT jäsen) siirtyminen demokratiaan jäi vain nimelliseksi.

Fernández-Miranda Hevian ensimmäinen kausi jäi hänen viimeisekseen sillä hänen ikänsä alkoi selvästi painaa hänen kautensa loppupuolella eikä hän enää asettunut uudestaan ehdolle 1982. Fernández-Miranda onnistui ohjaamaan Espanjaa kehityksen suuntaan ja luomaan siitä tasaveroisen maan muiden NEuropan maiden kanssa muunmuassa kehittämällä turismia ja elintarvikkeiden vientiä. Fernández-Mirandan tilalle valittiin Leopoldo Calvo-Sotelo y Bustelo, joka oli aiemmin toiminut RENFE:n (kansallinen rautatieyhtiö) presidenttinä, sekä useissa korkeissa poliittisissa viroissa, muun muassa talousministerinä.

Calvo-Sotelo kävi tiukan taiston Adolfo Suárez Gonzálezin kanssa äänistä, mutta koska keskustalaiset ja konservatiivit olivat Suárezia vastaan, hän hävisi. Calvo-Sotelo oli kyvykäs caudillo ja mainio puhuja. Hän osasi vakuuttaa kansan ja teki myös töitä tämän eteen. Mutta mitä sitten tapahtuu? Se onkin jo täyttä vaihtoehtohistoriaa...

standartenfuhrer said:

Mitenkäs aatu arvosti espanjalaisten panosta?

Otto Scorzenyhan muuten toimi sotilasneuvonantajana myös espanjassa sodan jälkeen. Oliko hän mukana missään selkkauksessa?

a) Luulen, että Espanjan liityttyä Neuropaan sen hallitus pyrki luomaan mahdollisimman hyvät välit muiden jäsenmaiden kanssa. 2. Maailmansodan seuraaminen ja taloudellinen saarto pelotti hallitusta, sillä Espanjan talous ei selviäisi yksin. En osaa tarkemmin kuvailla Adolf - Franco suhdetta, mutta luulen, että Hitler ei pitänyt espanjalaisia aivan yhtä hyvinä aseveljinä kuin italialaisia, koska Espanja oli pysynyt puolueettomana 2. Maailmansodan.

b)

Wikipedia said:

"Skorzeny antautui liittoutuneille toukokuussa ja häntä pidettiin sotavankina yli kahden vuoden ajan, kunnes häntä syytettiin oikeudessa Ardennien taistelun aikaisista sotarikoksistaan. Syytteet häntä vastaan hylättiin, kun brittien erikoisjoukkojen everstiluutnantti Yeo-Thomas puolusti häntä oikeudessa, mainiten liittoutuneiden joukkojen taistelleen hänen laillaan vihollisunivormuissa. Häntä pidettiin vankeudessa tästä huolimatta, kunnes hän pakeni Darmstadtin vankilasta 27. heinäkuuta 1948. Hän asettui Espanjaan ja palasi insinöörin töihinsä."

Jos Skorzeny ei jäänyt kiinni vaihtoehtohistoriassa, tuskin hän olisi asettunut Espanjaan vaan pysyi osana natsien kommandojoukkoja. Auttoi esimerkiksi Egyptiä itsenäistymään 1950.

[Militaristi]

Hitlerhän yritti saada Espanjan mukaan sotaan ja hänellä oli jo suunnitelmat Gibraltarin valtaamiseksi, mutta Franco ei suostunut Hitlerin vaatimuksiin ja Hitler piti tätä lopun ikäänsä "kierona jesuiittana"...

[Luuger]

Näin kävi myös minun "kertomuksessani". Mutta neuvottelut eivät lakanneet siihen vaan sen jälkeen Saksa ehdotti aivan uutta sopimusta joka salli Saksalaisten käyttää Espanjalaisia telakoita Välimerellä ja Espanja saisi vastineeksi talousapua.

[tonttu]

Espanjan panssarivoimista ja motorisoiduista joukoista vielä..

• Panssarivaunut
  - Rynnäkköpanssarit
  - Taistelupanssarit
  - Rynnäkkötykit
  
• Muu raskas panssaroitu kalusto
  - Panssariautot
  - Konekiväärivaunut
  - Panssarintuhoojat
  - Telalavettitykit
  
• Kevyesti panssaroidut
  - Puolitelavaunut
  - Panssaroidut jeepit
  - Kuljetusvaunut
  
• Moottoroidut joukot
  - Kuljetusautot
  - Rekat
  - Tykinhinaustraktorit
  
• Muut
  - Auto jossa ohjuksenlaukaisualusta
  - IT-autot
  - Tutka-autot
  

[Luuger]

Lainasin juuri kirjastosta pari 1900-luvun Espanjaan liittyvää kirjaa, teksti luultavasti muuttuu, kunhan olen lukenut ne.
Lainasin myös pari kirjaa Portugalin historiasta.

Edit: Selasin juuri sivuja ja huomasin että Portugalista on 61-75 tullut miehitetty, kommunistien kansannousu? Myöskin Euroopan kartta väittää Sosialistiseksi tasavallaksi.
Aloitin juuri lukemaan 60-lukua jolloin Portugalin siirtomaasodat alkoivat.
Mielessäni on kypsynyt jo pari muutosta, jolla Portugal saattaisi selvitä 90-luvulle tulematta miehitetyksi (ts. saanut rauhoitettua kansansa).

[tonttu]

Mitäs jos kävisikin niin, että Saksa ja muu Neuropa liberalisoituu, mutta Espanja mene toiseen suuntaan ja eristäytyy jopa muusta fasistisesta maailmasta, kuten pohjois-Korea nykyään? Putoaako natsismi Espanjassa otolliseen maaperään?

[Luuger]

tonttu said:

Mitäs jos kävisikin niin, että Saksa ja muu Neuropa liberalisoituu, mutta Espanja mene toiseen suuntaan ja eristäytyy jopa muusta fasistisesta maailmasta, kuten pohjois-Korea nykyään? Putoaako natsismi Espanjassa otolliseen maaperään?

Tuo pätisi paremmin Portugaliin. Vaikka Portugali ja Espanja olivat Euroopan viimeiset fasistiset valtiot, Portugali oli hyvin eristäytynyt muusta Euroopasta, sekä Espanjasta. Mitä olen tähän asti lukenut tuota kirjaa, Portugalin 1900-luvun poliittista tilannetta voisi kuvata anarkistiseksi isolationismiksi. Vallankaappauksia, hajoitettuja hallituksia, kiristyviä suhteita yms. luulen, että Valtakunnanvaihtoehto miehitetystä Portugalista ei olekkaan niin epärealistinen.

[tonttu]

Haluaisin Valtakuntaan fasistisen pohjois-Korean. Portugali kai olisi siihen (sinun valistuksesi perusteella) paras paikka sitten... > Ehkä kävisi niin, että aluksi Germania olisi ainoa maa jolla on suurempaa ydin- ja ohjusteknologiaa, mutta myöhemmin Porttugali lähtee mukaan ja yrittää (ja onnistuu?) rakentaa oman ydinpelotteen.

[Luuger]

En nyt aivan tuota tarkoittanut.. Portugalin poliittiset/taloudelliset olot 1900 luvulla eivät olisi mahdollistaneet ydinaseen valmistusta/ostamista. Jatkuvat vallankaappaukset (paitsi diktaattori António de Oliveira Salazarin valtakaudella 32-68, joka taas tykkäsi hajoittaa hallituksia ja erottaa ministereitä tiuhaa tahtia) ja lakot, sekä levottomuudet "merentakaisissa provinsseissa" söivät kassaa ja kansan mielipidettä.
Ehkä "Pohjois-Korea" olisi paremminkin Argentiina tai Etelä-Afrikka? Eikös Etelä-Afrikassa ainakin ole uraania?

[achtung]

Eikös tuossa syksyllä YLE 1 tullut dokumentti Franco ja Salazar-Iberialaiset veljekset?.

[tonttu]

Eikös tuossa syksyllä YLE 1 tullut dokumentti Franco ja Salazar-Iberialaiset veljekset?.

En mä vaan tiedä

Ehkä "Pohjois-Korea" olisi paremminkin Argentiina tai Etelä-Afrikka? Eikös Etelä-Afrikassa ainakin ole uraania?

Etelä-Afrikassa ainakin on runsaat uraanivarat, ja Etelä-Afrikka kehittikin oman ydinaseen, jotka nyttemmin on tosin purettu.

Argentiinaa kannattaisin siinä mielessä että se on meren takana, ja siksi Saksan (joka ei koskaan ole ollut varsinainen laivastomahti) "ulottumattomissa". Itse taipuisin kuitenkin ehkä enemmän Argentiinan kannalle... Käytiinkö Falklandin sota meidän maailmassamme?

[Luuger]

tonttu said:

Argentiinaa kannattaisin siinä mielessä että se on meren takana, ja siksi Saksan (joka ei koskaan ole ollut varsinainen laivastomahti) "ulottumattomissa". Itse taipuisin kuitenkin ehkä enemmän Argentiinan kannalle... Käytiinkö Falklandin sota meidän maailmassamme?

No kyllä mielestäni Etelä-Afrikkakin on meren takana, hullu sinne lähtee Lähi-Idästä kiertämään tai Afrikan läpi. Ja kyllä ne taisi olla Saksan sukellusveneet ja risteilijät Välimerellä jotka niitä Brittejä upottivat, vaikkei Regia Marinankaan (Italian laivasto) työtä saa aliarvioida.
CIA Wolrdfact bookin mukaan Argentiinalla on runsaat luonnonvarat: fertile plains of the pampas, lead, zinc, tin, copper, iron ore, manganese, petroleum, uranium
Voipi olla..

[tonttu]

En yhtään vähättele Saksan laivaston tehokkuutta, mutta eikö brittien ja jenkkien pintalaivasto ole kuitenkin meidän maailmassamme senverran voimakas, ettei Saksa meriä varsinaisesti hallitse.

Nyt kun mainitsit, niin saattoihan se Etelä-Afrikkakin meren takana olla, en nyt tähän hätään muista