|
|
Post by Privatdetektiv Josef Matula on Mar 17, 2007 14:47:40 GMT 2
Oikeassa maailmassa Perikato-elokuva kuvaa toimintaa Hiterin viimeisiiä hetkiä bunkkerissa. Mutta koska Valtakunnan maailmassa Saksa voitti sodan, niin minkälainen olisi elokuva olisi Perikadon vastakohta tai "käänteisluku"? Oisko sen nimi Suuri voitto? Der Große Sieg?
Entäs tänä vuonna parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin voittanut Muiden elämä? Sen aiheena on Stasin urkkiminen. Olisiko valtakunnan maailmassa tehty elokuvaa Gestapon suorittamista urkinnasta?
|
|
|
|
Post by achtung on Mar 17, 2007 14:52:42 GMT 2
Perikato- Stalinin ja hänen bolshevistiklikkinsä viimeiset päivät?
|
|
|
|
Post by Privatdetektiv Josef Matula on Mar 17, 2007 15:17:40 GMT 2
Huolittaisiinko Uudesta Euroopasta tulevia filmejä Oscar-ehdokkaiksi, edes parhaan ulkomaisen elokuvan kategoriaan? Vertailun vuoksi oikeassa historiassa aikoinaan NL: sai siitä kategoriasta 10 ehdokkuutta ja 3 voittoa. Ja muitakin Varsovan liiton maan elokuvia pääsi tuohon kategoriaan ehdokkaksi ja jokunen voittokin tuli. en.wikipedia.org/wiki/Academy_Award_for_Best_Foreign_Language_Film |
|
tonttu
Dienstleiter
Posts: 990
|
Post by tonttu on Mar 18, 2007 11:19:46 GMT 2
Perikato- Stalinin ja hänen bolshevistiklikkinsä viimeiset päivät? Juu |
|
|
|
Post by einstein on Mar 18, 2007 21:27:26 GMT 2
Entäs sitten samanlainen elokuva kuin se viime aikoina tullut, jossa juutalainen kyykytti Hitleriä, mutta Hitlerin tilalla onkin Stalin?
|
|
|
|
Post by Privatdetektiv Josef Matula on Mar 18, 2007 23:43:29 GMT 2
Tarkoitatko sitä Hitler-komediaa jossa sveitsinjuutalainen näyttelijä esittää Hitleriä? Semmonen elokuva on vähän aikaa sitten julkaistu. Siitä on kohistu jonkin verran koska se on eka kerta kun joku tekee Hitleristä komediaelokuvan.
|
|
|
|
Post by achtung on Mar 18, 2007 23:48:46 GMT 2
www.imdb.com/title/tt0780568/ tarkoitatteko tuota Mein Führer - Die wirklich wahrste Wahrheit über Adolf Hitler-elokuvaa? Tuli tässä mieleen, entäs tuo Mel Brooksin Kevät koittaa Hitlerille? Aiheuttaisiko se poliittisen skandaalin USA:n ja Saksan välillä?
|
|
|
|
Post by Privatdetektiv Josef Matula on Mar 19, 2007 15:53:54 GMT 2
Tarkotan just tota. En muistanut, se oli ohjaaja joka on sveitsinjuutalainen. Tosta oli Hesarissakin juttu jokunen viikko sitten.
|
|
|
|
Post by einstein on Mar 20, 2007 17:07:06 GMT 2
Jep, juuri tuota elokuvaa tarkoitin.
Mihinköhän tilanteeseen se elokuva (ehkä Stalin- Die wirklich wahrste Wahrheit über Josef? En osaa saksaa) sijoittuisi? Saksan hyökkäykseen, Stalinin vainoihin vai ihan Neuvosto-Venäjän aikaan?
|
|
|
|
Post by Doktor Schmidt on May 7, 2007 20:54:10 GMT 2
J Suomi: Suomen Filmiteollisuus (SF) varmaankin porskuttaisi edelleen. Tallin supertähti Edwin Laine dominoi suomalaista elokuvakenttää 70-luvulle saakka. Tuntematon sotilas kohoaa nopeasti kansalliseksi instituutioksi ja voittaa lukuisia kansainvälisiä palkintoja Euroopassa. Elokuva on "sodan ylistys ja suomalaisen sotilaan monumentti", joka kuitenkin sai kritiikkiä jo ilmestymisaikoinaan vasemmistolaisilta toimittajilta, jotka moittivat elokuvaa liikaa sotaa ihannoivaksi ja epärealistiseksi. Laineen "Täällä Pohjantähden alla" ja "Akseli ja Elina" kertaavat Suomen kansan kohtalonhetket yhden suvun kertomana. Tarina päättyy varsin ilosiin tunnelmiin: ikuinen vainolainen on lyöty, koettelemukset ovat vihdoin ohi ja häävalssikin soi. Joo, Pohjantähden alussa koukkunenäinen aron tuule tuoma juutalaisagitaattori kiihottaa pohjimmiltaan kunnollisen suomalaisen työväen omaa kansaansa vastaan. Mutta kun kaikki koettelemukset on kestetty, on kansanyhteisö hitsautunut voittamattomaksi monumentiksi. Vanhoilla sivuilla olivat Babelsbergiin (jossa muuten kävin lokakuussa...mm. Metropoliksen rekvisiittaa on vielä jäljellä, DDR oli mainio menneisyyden museo!) päässeet Reinhold Herlin, joka ohjannee toimintaelokuvia suomalaisista sankareista ja Kaurismäki, jonka jylhän hiljaiset elokuvat maalaavat kuvan vainolaisia ja luonnonvoimia vastaan käydyn vuosisataisen taiston karaisemasta pohjolan kansasta, jonka yhteys luonnonvoimiin ei ole katkennut. Ja valkoinen peura, muunnos ihmissusitarinoista (ovatkos nuoret sitä nähneet?), olisi toki palkittu eurooppalaisella palkinnolla, mikähän yleiseurooppalaisesn elokuvapalkinnon nimi olisi?  |
|
|
|
Post by Puoluesihteeri on May 8, 2007 17:48:28 GMT 2
Pari pointtia elokuvista:
Ei kenties ole kovin hedelmällistä kääntää tosimaailman ohjaajia suoraan vaihtoehtohistoriaan. Todennäköisesti tässä maailmassa kuuluisuuteen pääsisivät aivan eri ihmiset. Joitain herkullisia mahdollisuuksia tosin on: Stalinin viimeisistä päivistä Moskovassa saisi erinomaisen draamaelokuvan.
Toiseksi, tiesittekö sitä että saksalaisissa westerneissä (niitä tehtiin 30-luvulla todella paljon) intiaanit esitettiin rosseaulaisina "jaloina villeinä" ja rodullisesti puhtaampina, kuin Yhdysvaltain ahne, dollareita palvova sekakansa. "Kalifornian Keisarissa" intiaanien tiipiit oli vielä koristeltu hakaristiornamentein...
Saksalaisissa 30-luvun westerneissä oli aivan toisenlainen arvomaailma kuin amerikkalaisissa lännenelokuvissa. Lännessä sankari oli yksinäinen heeros ja kulta se, mitä tavoitellaan. Saksalaiselokuvissa kulta ilmenee miltei aina pejoratiivisessa merkityksessä, sen tarvoittelu vie kaikki turmioon. Menestys kumpuaa vain terveeltä blot & boden -pohjalta, eli kova työ ja erityisesti maatyö on se, joka kannattaa ja pyssysankarit esitetään turmeltuneina bandiitteina, jotka haaskavat rahansa viinaan ja mustiin huoriin...
|
|
|
|
Post by Doktor Schmidt on May 8, 2007 18:16:51 GMT 2
Pari pointtia elokuvista: Toiseksi, tiesittekö sitä että saksalaisissa westerneissä (niitä tehtiin 30-luvulla todella paljon) intiaanit esitettiin rosseaulaisina "jaloina villeinä" ja rodullisesti puhtaampina, kuin Yhdysvaltain ahne, dollareita palvova sekakansa. "Kalifornian Keisarissa" intiaanien tiipiit oli vielä koristeltu hakaristiornamentein... Saksalaisissa 30-luvun westerneissä oli aivan toisenlainen arvomaailma kuin amerikkalaisissa lännenelokuvissa. Lännessä sankari oli yksinäinen heeros ja kulta se, mitä tavoitellaan. Saksalaiselokuvissa kulta ilmenee miltei aina pejoratiivisessa merkityksessä, sen tarvoittelu vie kaikki turmioon. Menestys kumpuaa vain terveeltä blot & boden -pohjalta, eli kova työ ja erityisesti maatyö on se, joka kannattaa ja pyssysankarit esitetään turmeltuneina bandiitteina, jotka haaskavat rahansa viinaan ja mustiin huoriin... ja sama genre eli edelleen DDR:ssä: Die DEFA-Indianerfilme ''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''' Hier noch einmal eine Übersicht über die klassischen 12 DDR-Western, die zwischen 1966 und 1983 in den Babelsberger Studios gedreht wurden. 1. Die Söhne der grossen Bärin 1965 2. Chingachgook - die große Schlange 1966 3. Spur des Falken 1968 4. Weiße Wölfe 1969 5. Tödlicher Irrtum 1970 6. Osceola 1971 7. Tecumseh 1972 8. Apachen- blutige Rache 1973 9. Ulzana- Schicksal und Hoffnung 1974 10. Blutsbrüder 1975 11. Severino- Geheimnis vom Condor-Pass 1977 12. Der Scout 1983 13. Blauvogel 1979 14. Atkins 1985 "Blauvogel" und "Atkins" zählen eigentlich nicht zu den "klassischen" DEFA-Indianerfilmen, kamen beide doch ohne Gojko Mitic aus. Saksaa taitamattomille löytyy niitä myös englanninkielisillä teksteillä: filmfreakcentral.net/dvdreviews/westernswithatwist.htm ;D |
|
|
|
Post by Privatdetektiv Josef Matula on May 8, 2007 18:43:48 GMT 2
|
|
|
|
Post by Doktor Schmidt on May 8, 2007 19:11:36 GMT 2
Olisikohan Neuropan Suomessa tehty tällaisia elokuvia: SUURIN VOITTO (Hans största seger) 1944 Tuotanto: Oy Suomen Filmiteollisuus. Tuotannonjohto: T. J. Särkkä. Ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus ja lavastus: Hannu Leminen. Kuvaus: Marius Raichi, Felix Forsman (sisäkuvat). Äänitys: Kurt Vilja. Musiikki: Väinö Haapalainen. Pääosissa: Helena Kara (Taina Kulo), Eino Kaipainen (Aarno Tapio), Sylvi Palo (Asta Tapio), Hannes Häyrinen (Esa Ensio Hyyrynen), Tyyne Haarla (Esteri), Emmi Jurkka (Siiri Koskinen), Aku Peltonen (Asikainen), Veikko Linna (Antti Koskinen). Ensi-ilta: 30.4.1944 Helsingissä (Bio-Bio, Rex) ja Turussa (Bio-Bio, Pallas). Pituus / kesto: 2450 m / 90 min. Suurin voitto esitteli sodan keskelle uuden genren: Suomen Filmiteollisuus toi sen markkinoille ”Suomen ensimmäisenä lääkärielokuvana”. Ainakin kriitikot olivat valmiita ottamaan uuden lajin vastaan, sillä esikuvia tunnistettiin monesta suunnasta, Yhdysvalloista, Ranskasta, Englannista, Saksasta ja Ruotsista. Kovin vakiintunutta genreä suomalaisesta lääkärielokuvasta ei tullut, sillä Suurin voitto sai vain joitakin yksittäisiä seuraajia, kuten Roland af Hällströmin Vain kaksi tuntia (1949) – siinäkin Eino Kaipainen uhrautuvana lääkärinä – ja Jarno Hiilloskorven Varjostettua valoa (1962). Suurin voitto on tietysti paljon muutakin kuin vain lääkärielokuva. Yhdeltä osaltaan se on ongelmaelokuva, kuvaus köyhästä rajaseudusta, jonka asukkaiden muutenkin kivulloista elämää rasittaa vielä ylimääräinen vitsaus, talvi toisensa jälkeen puhkeava tappava tautiepidemia. Perheenisien on elannon vuoksi pakko lähteä talveksi tukkikämpille ja altistaa itsensä taudille. Ennen kaikkea Suurin voitto on melodraama. Lääkäri–sairaanhoitaja-pariskunta Aarno ja Asta Tapio (Eino Kaipainen ja Sylvi Palo) ovat menettäneet ainoan lapsensa epidemialle. Aarno raataa työssä löytääkseen tautiin parannuksen, mutta Asta masentuu ja antaa periksi. Kun Aarno palkkaa uuden nuoren sairaanhoitajattaren Taina Kulon (Helena Kara), joka on vieläpä paikkakunnan nimismiehen (Hannes Häyrinen) opiskeluaikojen ihastuksen kohde, melodraaman tarinapuitteet ovat valmiit. Tarina myös kerrotaan tutuin melodramaattisin keinoin. Erityisen merkityksellisiä ovat sanattomat katseet, joilla pohjustetaan Aarnon ja Tainan vähitellen voimistuvaa kiintymystä, Astan kasvavaa mustasukkaisuutta ja Aarnon ja Astan vieraantumista toisistaan. Toisaalta Suurin voitto poikkeaa yhtä lailla Teuvo Tulion elokuvista kuin Suomen Filmiteollisuuden tyypillisemmästä melodraamailmaisusta. Tarinassa on tiettyjä yhtymäkohtia esimerkiksi Tulion Levottomaan vereen (1946), jossa lääkäri-isä ja hänen vaimonsa menettävät ainoan poikansa ja vieraantuvat toisistaan, mutta tarina kerrotaan eri järjestyksessä. Tulio esittelee onnellisen alkutilanteen, joka sortuu kun lapsi jää auton alle, ainakin osittain äidin huolimattomuuden ja turhamaisuuden seurauksena. Leminen sen sijaan aloittaa jälkitilanteesta. Vieraantuminen on jo pitkällä, tapahtumia keritään pikku hiljaa auki, ja syyllisyyden lisäksi koetetaan etsiä myös selviytymiskeinoja. Sekä katseet että niitä säestävä Väinö Haapalaisen musiikki ovat melko tavalla hillitympiä kuin Tuliolla. Yhtäläisyydet ja erot Särkkä-melodraamaan taas näkyvät esimerkiksi kohtauksessa, jossa Aarno ja Taina iloitsevat ensimmäisestä onnistuneesta lääketieteellisestä kokeesta. Aarno puhuu ylevillä sanoilla toivosta, auttamisesta ja tulevaisuudesta, ja pari kääntyy kameran suuntaan poski poskea vasten aivan kuten lukemattomissa SF:n romanttisissa ja isänmaallisissa melodraamoissa. Eino Kaipaisen puhe ei kuitenkaan ole kovaäänistä julistamista, vaikkapa elokuvien Eteenpäin – elämään (1939) ja Helmikuun manifesti (1939) tapaan, vaan hillittyä ja hiljaista, SF:n mittapuilla miltei alinäyttelemistä. Ylitsepursuavien aikalaistensa vastapainoksi Leminen tarjoaa siis hieman toisenlaista, pidätettyä melodramaattista ilmaisua. Kimmo Laine |
|
|
|
Post by einstein on May 10, 2007 14:31:43 GMT 2
Tosi hyvä, mutta oliskohan elokuva saanut ensi-iltansa myös Viipurissa samaan aikaan?  |
|
