Post by N. E. Enola on Nov 23, 2007 4:11:41 GMT 2
Muutamia kommentteja... Olen ollut aika paljon tekemisissä Unkarin ja unkarilaisten kanssa, mutta en tunne kaikkia maan historian erikoiskysymyksiä. Seuraavassa kirjoittelen vuosien varrella mieleeni tarttuneita sirpaleita kykenemättä tarjoamaan lähdeviitteitä. Lukekaa kriittisesti.
Ensinnäkin ns. Wienin välitystuomio, eli Unkarin laajentaminen lähes joka suuntaan Saksan tuella. Olen kuullut arvailuja, että Hitler olisi haaveillut Unkarin kuninkaan kruunusta. Unkarissa monet kannattivat Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiaa (kunhan Unkarin itsehallinto olisi erittäin vahva). Itävalta taas oli jo Hitlerin hallinnassa, joten jonkinlainen personaaliunioni olisi voinut tulla kysymykseen. Lisäksi Hitlerin intressinä oli heikentää Slovakiaa, jota hän varmaankin piti epäluotettavampana kuin Unkaria - ehkä tasapainon vuoksi myös Romaniaa, jolla tietääkseni oli vahvempi armeija kuin Unkarilla? Etelä-Transilvania oli väestöltään romanialaistunut suuresti jo kauan ennen maailmansotia, siksi sitä ei annettu Unkarille. Wienin välitystuomion henki oli yhdistää merkittävimmät rajantakaiset unkarilaisvähemmistöt emämaahan, ei palauttaa Unkarin kuningaskunnan historiallisia rajoja.
Toiseksi "tavallisten unkarilaisten" suhtautuminen maan rajoihin tänä päivänä. Mielipiteitä on hyvin monia. Historiallisten tai edes etnisten rajojen palauttamisesta unelmoivat ennen kaikkea vanhoilliset keskiluokkaiset ihmiset, joita on maassa huomattavasti, sekä monet menetetyiltä alueilta Unkariin muuttaneet yhteiskunnallisesta taustasta riippumatta. Nämä ihmiset jakautuvat vielä kahteen ryhmään: Itävalta-Unkarin ihannoijiin (korreloi jossain määrin katolilaisuuden kanssa) ja täysin itsenäisen mutta suuren Unkarin kannattajiin (korreloi jossain määrin kalvinismin kanssa). Sosialististen ja liberalististen arvojen kannattajat, mm. suuri osa työläisistä ja erilaisista etnisistä vähemmistöistä, toivovat tyypillisesti status quon säilyvän. Heidän mielestään rakentavakin yhteistyö yli rajojen ja kaikki kansallisten perinteitten korostaminen voi olla ärsyttävää haihattelua, joka aiheuttaa vain turhia ongelmia naapurikansojen kanssa.
Kolmanneksi Valtakunta-hankkeeseen liittyvästä Unkarin tasavallan historiasta: Minulla on todellisesta Unkarista sellainen käsitys, että oikeistolaisten enemmistö on siellä ollut hyvin vanhoillista. Ei siellä haluttu nuoliristiläistä fasismia vaan kuningas ja vanhat rajat takaisin. Kun ne olisi saatu, niin sitten yhteiskunnan kehittämiseen olisi kyllä voitu katsoa mallia fasistisesta Saksasta ja Italiasta. Juutalaisvastaisuutta oli paljon, mutta ennen vuoden 1944 saksalaismiehitystä Unkari oli kuitenkin Itä-Euroopan juutalaisten turvasatama, missä vähemmistöpolitiikka oli vain alistavaa, ei tuhoavaa... Toivoisin seuraavia korjauksia maan sodanjälkeiseen historiaan: Horthyn kuoleman jälkeen liberaali älymystö yritti masinoida työläisten tuella siirtymisen kohti länsimaista parlamentarismia (valtiomuotona olisi säilynyt kuningaskunta). Tämä vehkeily johti saksalaisten väliintuloon. Verenvuodatus jäi hyvin vähäiseksi, mutta oppositiojohtajia pidätettiin joukoittain. Szálasin valtaannousussa ratkaisevaa oli saksalaisten tuki, vaikka toki hänellä oli paljon unkarilaisiakin kannattajia. Vuoden 1956 kansannousu olikin sitten verisempi tapaus. Sen aikana Unkari ehdittiin vähäksi aikaa julistaa republikaaniseksi tasavallaksi, mikä oli viittaus Yhdysvaltoihin. Jo Puskásin kaudella Unkarissa keskusteltiin paljon siitä, miten kuningaskunnan voisi palauttaa perinteitä kunnioittavan eurofasismin hengessä. Csurka nousi MIÉPin johtoon nimenomaan luvattuaan tehdä tämän. Pian Unkari ottikin uudelleen käyttöön mm. kuningaskunnan vanhan vaakunan kruunuineen ja enkeleineen, joita táltos-uskoiset äärifasistit paheksuvat syvästi. Seuraavaksi Csurka ryhtyi neuvottelemaan Habsburgien suvun kanssa Unkarin kuninkuuden järjestämisestä. Tarkoitus oli säilyttää todellinen valta puolueen käsissä. Ainakin alkuvaiheessa neuvottelut pitkittyivät, mistä eri tahot syyttelivät kiivaasti kuka Habsburgien ylpeyttä, kuka Csurkan epäpätevyyttä tai Saksan johdon salakavaluutta.
Ensinnäkin ns. Wienin välitystuomio, eli Unkarin laajentaminen lähes joka suuntaan Saksan tuella. Olen kuullut arvailuja, että Hitler olisi haaveillut Unkarin kuninkaan kruunusta. Unkarissa monet kannattivat Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiaa (kunhan Unkarin itsehallinto olisi erittäin vahva). Itävalta taas oli jo Hitlerin hallinnassa, joten jonkinlainen personaaliunioni olisi voinut tulla kysymykseen. Lisäksi Hitlerin intressinä oli heikentää Slovakiaa, jota hän varmaankin piti epäluotettavampana kuin Unkaria - ehkä tasapainon vuoksi myös Romaniaa, jolla tietääkseni oli vahvempi armeija kuin Unkarilla? Etelä-Transilvania oli väestöltään romanialaistunut suuresti jo kauan ennen maailmansotia, siksi sitä ei annettu Unkarille. Wienin välitystuomion henki oli yhdistää merkittävimmät rajantakaiset unkarilaisvähemmistöt emämaahan, ei palauttaa Unkarin kuningaskunnan historiallisia rajoja.
Toiseksi "tavallisten unkarilaisten" suhtautuminen maan rajoihin tänä päivänä. Mielipiteitä on hyvin monia. Historiallisten tai edes etnisten rajojen palauttamisesta unelmoivat ennen kaikkea vanhoilliset keskiluokkaiset ihmiset, joita on maassa huomattavasti, sekä monet menetetyiltä alueilta Unkariin muuttaneet yhteiskunnallisesta taustasta riippumatta. Nämä ihmiset jakautuvat vielä kahteen ryhmään: Itävalta-Unkarin ihannoijiin (korreloi jossain määrin katolilaisuuden kanssa) ja täysin itsenäisen mutta suuren Unkarin kannattajiin (korreloi jossain määrin kalvinismin kanssa). Sosialististen ja liberalististen arvojen kannattajat, mm. suuri osa työläisistä ja erilaisista etnisistä vähemmistöistä, toivovat tyypillisesti status quon säilyvän. Heidän mielestään rakentavakin yhteistyö yli rajojen ja kaikki kansallisten perinteitten korostaminen voi olla ärsyttävää haihattelua, joka aiheuttaa vain turhia ongelmia naapurikansojen kanssa.
Kolmanneksi Valtakunta-hankkeeseen liittyvästä Unkarin tasavallan historiasta: Minulla on todellisesta Unkarista sellainen käsitys, että oikeistolaisten enemmistö on siellä ollut hyvin vanhoillista. Ei siellä haluttu nuoliristiläistä fasismia vaan kuningas ja vanhat rajat takaisin. Kun ne olisi saatu, niin sitten yhteiskunnan kehittämiseen olisi kyllä voitu katsoa mallia fasistisesta Saksasta ja Italiasta. Juutalaisvastaisuutta oli paljon, mutta ennen vuoden 1944 saksalaismiehitystä Unkari oli kuitenkin Itä-Euroopan juutalaisten turvasatama, missä vähemmistöpolitiikka oli vain alistavaa, ei tuhoavaa... Toivoisin seuraavia korjauksia maan sodanjälkeiseen historiaan: Horthyn kuoleman jälkeen liberaali älymystö yritti masinoida työläisten tuella siirtymisen kohti länsimaista parlamentarismia (valtiomuotona olisi säilynyt kuningaskunta). Tämä vehkeily johti saksalaisten väliintuloon. Verenvuodatus jäi hyvin vähäiseksi, mutta oppositiojohtajia pidätettiin joukoittain. Szálasin valtaannousussa ratkaisevaa oli saksalaisten tuki, vaikka toki hänellä oli paljon unkarilaisiakin kannattajia. Vuoden 1956 kansannousu olikin sitten verisempi tapaus. Sen aikana Unkari ehdittiin vähäksi aikaa julistaa republikaaniseksi tasavallaksi, mikä oli viittaus Yhdysvaltoihin. Jo Puskásin kaudella Unkarissa keskusteltiin paljon siitä, miten kuningaskunnan voisi palauttaa perinteitä kunnioittavan eurofasismin hengessä. Csurka nousi MIÉPin johtoon nimenomaan luvattuaan tehdä tämän. Pian Unkari ottikin uudelleen käyttöön mm. kuningaskunnan vanhan vaakunan kruunuineen ja enkeleineen, joita táltos-uskoiset äärifasistit paheksuvat syvästi. Seuraavaksi Csurka ryhtyi neuvottelemaan Habsburgien suvun kanssa Unkarin kuninkuuden järjestämisestä. Tarkoitus oli säilyttää todellinen valta puolueen käsissä. Ainakin alkuvaiheessa neuvottelut pitkittyivät, mistä eri tahot syyttelivät kiivaasti kuka Habsburgien ylpeyttä, kuka Csurkan epäpätevyyttä tai Saksan johdon salakavaluutta.