Post by budenmeyer on Mar 28, 2007 23:12:36 GMT 2
edit: tämä ei ole enää parannusehdotus, vaan kilpaileva skenaario
Olen jo monessa muussa viestiketjussa tehnyt niin paljon parannusehdotuksia nykyiseen Valtakunta-skenaarioon, että kokoan ne nyt tänne eräänlaiseksi FAQ-ketjuksi. Aion jatkossa viitata tähän ketjuun välttääkseni pyörän keksimistä uudelleen. En tiedä, aikooko ylläpito lähiaikoina toteuttaa nämä parannusehdotukset, mutta omasta mielestä Valtakunta-skenaarion uskottavuus ja realistisuus parantuisi huomattavasti näiden muutosten myötä.
Saksa voittaa sodan itärintamalla jo syys-lokakuussa 1941.
Todellisuudessakin Saksan armeija oli jo vuoden 1941 syyskuussa varsin lähellä Leningradia ja Moskovaa:
Todellisuudessa eteneminen Moskovaa kohti pysähtyi joulukuun alussa näköetäisyydelle Moskovasta.
Saksalaiset saavuttivat jopa Moskovan läntisen esikaupunkialueen raitiovaunulinjan päätepysäkin. Heinrich Haape sai tästä nimen muistelmateokselleen Moscow Tram Stop: A Doctor's Experiences with the German Spearhead in Russia.
Puna-armeija aloitti todellisuudessa vastahyökkäyksen joulukuussa 1941.
Ylläolevat sitaatit suoraan Wikipediasta.
On mielestäni ihan realistista, että Leningradin ja Moskovan valtaaminen olisi voinut onnistua syys-lokakuussa 1941
a) vähän paremmalla logistiikalla (enemmän kuorma-autojen ja junien käyttöä, vähemmän hevosia; todellisuudessa saksalaiset tapattivat turhaan tuhansia hevosia vedättämällä niillä liian suuria kuormia liian pitkiä matkoja),
b) paremmilla kartoilla (todellisuudessa saksalaisten kartoissa saattoi olla yli sadan kilometrin valkoisia plänttejä kaupunkien välillä, mistä johtuen saksalaiset joutuivat etenemään sokkona, tyyliin "mitä vittua, edessämme näkyy kymmenen kilometrin levyinen järvi, jota ei ollut merkitty karttaan, milläs me nyt tämän järven ylitämme, uimalla vai?"),
c) paremmalla tiedustelutiedolla (Hitler kertoi Mannerheimille tämän 75-vuotispäivillä, että puna-armeijan panssarivaunujen määrä oli osoittautunut moninkertaisesti suuremmaksi kuin saksalaiset olivat arvioineet, joten saksalaiset eivät olleet varanneet tarpeeksi joukkoja operaatio Barbarossaan),
d) Leningradin ja Moskovan valtauksen priorisoinnilla (ei turhaa voimien hajauttamista Etelä-Venäjälle tai Ukrainaan),
e) järkevämmällä miehityspolitiikalla Länsi-Euroopassa ja Jugoslaviassa ja Kreikassa (miehiä voidaan siirtää näistä maista operaatio Barbarossaan, kun näissä maissa ei synny suuria vastarintaliikkeitä, eikä näiden maiden siviiliväestöä turhaan terrorisoida, vaan miehitysjoukkojen ainoaksi tehtäväksi määritellään brittien maihinnousun estäminen)
ja f) luopumalla juutalaisten jahtaamisesta ainakin lyhyellä aikavälillä (juutalaisten roudaaminen kaupungeista ghettoihin, Länsi-Euroopasta Puolaan ja ghetoista keskitysleireille vaati satojentuhansien asekuntoisten miesten aikaa ja vaivaa ja miljardien markkojen edestä veronmaksajien rahoja ym. resursseja, kuten junia ja pakkotyövoimaa käyttävien tehtaiden rakentamista ghettojen ja keskitysleirien yhteyteen; kaikkien näiden resurssien kohdistamisella operaatio Barbarossaan olisi varmasti ollut suuri merkitys).
Juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun toteuttamisesta luopuminen kokonaan ei ole poliittisesti realistista, mutta se olisi voitu panna jäihin operaatio Barbarossan ajaksi.
Todellisuudessahan natsien genosidaaliseen politiikkaan kuului operaatio Barbarossan aikana jopa erillisten teloituskomppanioiden (Einsatzgruppen) käyttö valloitetuilla itäalueilla (eroberte Ostgebiete) kuolemanpartioina, jotka ampuivat noin miljoona juutalaista. Näissä teloituskomppanioissa oli yhteensä vain n. 3000 miestä, mutta teloitettujen suuri määrä ja teloitusten liiallinen julkisuus aiheuttivat turhaa levottomuutta miehitettyjen itäalueiden siviiliväestössä varsinkin siksi, että slaavilainen väestö ei tiennyt, että teloitukset kohdistuivat vain juutalaisiin, vaan luuli saksalaisten ampuvan piakkoin myös kaikki slaavit. Slaaviväestön pelko saksalaisia miehittäjiä kohtaan johti siihen, että satojatuhansia slaaveja liittyi vastarintaliikkeeseen, jonka toiminta vaikeutti saksalaisten toimintaa merkittävästi.
Juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun lykkääminen operaatio Barbarossan jälkeiseen aikaan olisi vapauttanut työvoima- ym. resursseja rintamalle toisaalta siksi, että miehiä ja junia ym. kapasiteettia ei olisi tarvinnut käyttää juutalaisten jahtaamiseen ja roudaamiseen, toisaalta siksi, että genosidaalisesta politiikasta luopuminen olisi ehkäissyt miehitettyjen alueiden siviiliväestön menemistä paniikkiin (eine Beunruhigung der Bevölkerung), jolloin valloitettujen alueiden miehittämiseen ei olisi tarvittu niin paljon joukkoja partisaanivaaran takia, vaan joukot olisi voitu viedä rintamalle.
Tämä Endlösungin lykkääminen on poliittisesti realistista, koska vielä Wannseen kokouksen aikoihin (tammikuu 1942) päättäjät puhuivat tällaista:
Mielestäni yleensäkin kannattaa perustella skenaarion uskottavuutta hakemalla autenttisia sitaatteja suoraan hevosen suusta, koska ne todistavat, mitä alan miehet eksplisiittisesti ajattelivat, joten meidän ei tarvitse spekuloida, olisivatko he ehkä voineet olla jotain mieltä X.
Leningradin ja Moskovan jouduttua motitetuiksi (operaatio Barbarossan järkevämmän toteutuksen ansiosta) syys-lokakuussa 1941 puna-armeija jatkaa vielä jonkin aikaa epätoivoista taisteluaan, mutta kun puna-armeijan päärintamajoukot eivät onnistu saamaan yhteyttä Leningradiin ja Moskovaan, viimeistään marraskuussa puna-armeija suostuu tekemään aselevon.
Ranskassa aselepo solmittiin vähän sen jälkeen, kun saksalaiset olivat vallanneet Pariisin. Luultavasti myös ryssien taistelutahto romahtaa Leningradin ja Moskovan jouduttua motitetuiksi, tyyliin "paskaaks tässä nyt enää taistelemaan, kun sota on jo hävitty". Stalin jää piiritettyyn Moskovaan ja kuolee sinne, kuten todellisuudessa Hitler kuoli venäläisten saartamassa Berliinissä. Puna-armeijan komentaja, kenraali Nönnönnöö julistautuu Neuvostoliiton diktaattoriksi ja tekee saksalaisten kanssa samantyyppisen aseleposopimuksen kuin Ranskan pääministeri Pétain teki kesäkuussa 1940.
Puna-armeija vetäytyy Volgan taakse. Tarkemmin sanottuna Saksan miehittämän alueen itäraja kulkee Kaspianmerestä Volgaa pitkin Rybinskin tekojärveen ja sieltä Valkeajärven kautta kanavia pitkin Äänisjärveen. Saksan ja Suomen etupiirien raja kulkee Suomenlahdesta Nevajokea pitkin Karjalan kannaksen poikki Laatokkaan Pähkinäsaaren kautta ja Laatokasta Syväriä pitkin Ääniseen.
Neuvostoliiton ja Suomen raja kulkee Äänisestä kanavaa pitkin Uikujärveen ja sieltä Uikujokea pitkin Vienanmereen. Äänisen länsiranta ja ylipäätään kaikki Äänisestä länteen sijaitsevat alueet tulevat tietysti Suomelle. Suomi siis saa Aunuksen ja Vienan lisäksi myös Kuolan niemimaan.
Leningradin motissa olevat puna-armeijan joukot antautuvat tai kuolevat nälkään. Leningradia ei valloiteta äkkirynnäköllä, koska siitä aiheutuisi saksalaisille turhia tappioita. Saksalaisilla on varaa odottaa, että Leningradissa olevat puna-armeijan joukot antautuvat. Todellisuudessa Leningradin piiritys kesti kaksi ja puoli vuotta vain siksi, että Hitler tyhmyyttään jätti Laatokan kaakkoisreunan valloittamatta, jolloin puna-armeija kykeni jatkuvasti roudaamaan Leningradiin ruokaa ja aseita kuorma-autoilla jäitse Laatokan yli. Tätä virhettä ei tehdä, vaan saksalaiset etenevät syyskuussa Laatokan eteläpuolitse Syvärille, samaan aikaan kun suomalaiset tulevat Laatokan itäpuolitse Syvärille (todellisuudessakin suomalaiset tulivat Aunukseen 5.9.1941 ja Lotinanpeltoon Syvärille 7.9.), jolloin suomalaiset ja saksalaiset pääsevät kättelemään toisiaan Syvärin rannoilla.
Laatokka on siis kokonaan suomalaisten ja saksalaisten hallussa, lukuunottamatta Leningradin itäpuolella olevaa mitätöntä Laatokan rantaviivan pätkää Pähkinäsaaren tienoilla, siinä kohdassa, missä Nevajoki lähtee valumaan Laatokasta alaspäin. Itse asiassa Pähkinälinna vallattiin todellisuudessakin jo syyskuussa 1941, joten ei liene saksalaisille kovin hankalaa edetä Pähkinäsaaresta pohjoiseen Karjalan kannaksen itärantaa pitkin, kohti suomalaisten linjoja. Suomalaiset ja saksalaiset siis pääsevät kättelemään toisiaan myös Laatokan länsirannalla, Karjalan kannaksen kaakkoiskulmassa. Leningrad on saarrettu pohjoisesta, idästä ja etelästä. Lännessä on meri, joka on tietysti suomalaisten ja saksalaisten hallussa.
Leningradilaiset antautuvat tai kuolevat nälkään, ihan sama. Tämä ei vaikuta siihen, miten puna-armeija käyttäytyy päärintamalla.
Aiemmin mainitun rajalinjan Kaspianmeri - Volga - Rybinskin tekojärvi - Valkeajärvi - Äänisjärvi - Uikujärvi - Uikujoki - Vienanmeri itäpuolella on edelleen Neuvostoliitto, jonka pääkaupunki on Novosibirsk (/vast.).
Mitään "kansallista Venäjää" ei perusteta. Rosenbergin slavofiiliajatukset heitetään roskakoriin. Miehittämätön Novosibirskin Venäjä muistuttaa Vichyn Ranskaa. Miehitetty Venäjä muistuttaa Ranskan miehitettyä osaa.
Saksa voittaa sodan itärintamalla jo syys-lokakuussa 1941.
Todellisuudessakin Saksan armeija oli jo vuoden 1941 syyskuussa varsin lähellä Leningradia ja Moskovaa:
Saksan pohjoisen armeijaryhmän joukot ylittivät 10. heinäkuuta 1941 Velikajajoen 230 km Leningradin eteläpuolella. Joki oli osa Neuvostoliiton strategista puolustuslinjaa, jota kutsuttiin Stalinin linjaksi. 8. syyskuuta 1941 Wehrmachtin ja SS:n joukot valtasivat Pähkinälinnan Nevajoen suussa Leningradin itäpuolella. Tämä Saksan toimenpide katkaisi viimeisen maayhteyden kaupungin ja Neuvostoliiton maaperän välillä.
Leningradin piirityksen jälkeen Hitler esikuntineen päätti jatkaa keskeytynyttä etenemistä kohti Moskovaa, ja tätä varten 4. panssariryhmä siirrettiin Pohjoisen armeijakunnasta Keskustan armeijaryhmän hallintaan. Samassa yhteydessä kaikki panssariryhmät nimettiin uudelleen panssariarmeijoiksi. Taifuuniksi nimitetty hyökkäys aloitettiin 30. syyskuuta 2. panssariarmeijan hyökätessä Orelista kohti Oka-jokea Plavskin kaupungin kohdalla ja 4. ja 3. panssariarmeijan motittaessa neuvostojoukot kahteen suureen mottiin Vjazmaan ja Brjanskiin.
Todellisuudessa eteneminen Moskovaa kohti pysähtyi joulukuun alussa näköetäisyydelle Moskovasta.
By early December, the lead German Panzer Groups stood less than 30 kilometers from the Kremlin, and Wehrmacht officers were able to see some of Moscow's buildings with binoculars; but, handicapped by cold and exhausted troops, the Axis forces were unable to make further advances.
Saksalaiset saavuttivat jopa Moskovan läntisen esikaupunkialueen raitiovaunulinjan päätepysäkin. Heinrich Haape sai tästä nimen muistelmateokselleen Moscow Tram Stop: A Doctor's Experiences with the German Spearhead in Russia.
Puna-armeija aloitti todellisuudessa vastahyökkäyksen joulukuussa 1941.
On December 5, 1941, fresh Soviet Siberian troops, prepared for winter warfare, attacked the German forces in front of Moscow; by January 1942, the Wehrmacht had been driven back 100 to 250 km, ending the immediate threat to Moscow and marking the closest that Axis forces ever got to capturing the Soviet capital.
Pääsyy Moskovan valtauksen epäonnistumiseen oli hyökkäyksen viivästyminen Hitlerin muuttuvien päätavoitteiden takia. Mikäli hyökkäys olisi aloitettu alkuperäisen operaatio Barbarossan aikataulussa elokuussa, olisi kaupunki luultavasti kukistunut, koska sen puolustusta ei olisi ehditty vahvistaa ja siperialaisia vahvistuksia tuoda paikalle. Myöskään saksalaisille ongelmaksi muodostuneet lieju ja Venäjän ankara talvi eivät olisi ehtineet hankaloittaa suunnitelmia.
Ylläolevat sitaatit suoraan Wikipediasta.
On mielestäni ihan realistista, että Leningradin ja Moskovan valtaaminen olisi voinut onnistua syys-lokakuussa 1941
a) vähän paremmalla logistiikalla (enemmän kuorma-autojen ja junien käyttöä, vähemmän hevosia; todellisuudessa saksalaiset tapattivat turhaan tuhansia hevosia vedättämällä niillä liian suuria kuormia liian pitkiä matkoja),
b) paremmilla kartoilla (todellisuudessa saksalaisten kartoissa saattoi olla yli sadan kilometrin valkoisia plänttejä kaupunkien välillä, mistä johtuen saksalaiset joutuivat etenemään sokkona, tyyliin "mitä vittua, edessämme näkyy kymmenen kilometrin levyinen järvi, jota ei ollut merkitty karttaan, milläs me nyt tämän järven ylitämme, uimalla vai?"),
c) paremmalla tiedustelutiedolla (Hitler kertoi Mannerheimille tämän 75-vuotispäivillä, että puna-armeijan panssarivaunujen määrä oli osoittautunut moninkertaisesti suuremmaksi kuin saksalaiset olivat arvioineet, joten saksalaiset eivät olleet varanneet tarpeeksi joukkoja operaatio Barbarossaan),
d) Leningradin ja Moskovan valtauksen priorisoinnilla (ei turhaa voimien hajauttamista Etelä-Venäjälle tai Ukrainaan),
e) järkevämmällä miehityspolitiikalla Länsi-Euroopassa ja Jugoslaviassa ja Kreikassa (miehiä voidaan siirtää näistä maista operaatio Barbarossaan, kun näissä maissa ei synny suuria vastarintaliikkeitä, eikä näiden maiden siviiliväestöä turhaan terrorisoida, vaan miehitysjoukkojen ainoaksi tehtäväksi määritellään brittien maihinnousun estäminen)
ja f) luopumalla juutalaisten jahtaamisesta ainakin lyhyellä aikavälillä (juutalaisten roudaaminen kaupungeista ghettoihin, Länsi-Euroopasta Puolaan ja ghetoista keskitysleireille vaati satojentuhansien asekuntoisten miesten aikaa ja vaivaa ja miljardien markkojen edestä veronmaksajien rahoja ym. resursseja, kuten junia ja pakkotyövoimaa käyttävien tehtaiden rakentamista ghettojen ja keskitysleirien yhteyteen; kaikkien näiden resurssien kohdistamisella operaatio Barbarossaan olisi varmasti ollut suuri merkitys).
Juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun toteuttamisesta luopuminen kokonaan ei ole poliittisesti realistista, mutta se olisi voitu panna jäihin operaatio Barbarossan ajaksi.
Todellisuudessahan natsien genosidaaliseen politiikkaan kuului operaatio Barbarossan aikana jopa erillisten teloituskomppanioiden (Einsatzgruppen) käyttö valloitetuilla itäalueilla (eroberte Ostgebiete) kuolemanpartioina, jotka ampuivat noin miljoona juutalaista. Näissä teloituskomppanioissa oli yhteensä vain n. 3000 miestä, mutta teloitettujen suuri määrä ja teloitusten liiallinen julkisuus aiheuttivat turhaa levottomuutta miehitettyjen itäalueiden siviiliväestössä varsinkin siksi, että slaavilainen väestö ei tiennyt, että teloitukset kohdistuivat vain juutalaisiin, vaan luuli saksalaisten ampuvan piakkoin myös kaikki slaavit. Slaaviväestön pelko saksalaisia miehittäjiä kohtaan johti siihen, että satojatuhansia slaaveja liittyi vastarintaliikkeeseen, jonka toiminta vaikeutti saksalaisten toimintaa merkittävästi.
Juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun lykkääminen operaatio Barbarossan jälkeiseen aikaan olisi vapauttanut työvoima- ym. resursseja rintamalle toisaalta siksi, että miehiä ja junia ym. kapasiteettia ei olisi tarvinnut käyttää juutalaisten jahtaamiseen ja roudaamiseen, toisaalta siksi, että genosidaalisesta politiikasta luopuminen olisi ehkäissyt miehitettyjen alueiden siviiliväestön menemistä paniikkiin (eine Beunruhigung der Bevölkerung), jolloin valloitettujen alueiden miehittämiseen ei olisi tarvittu niin paljon joukkoja partisaanivaaran takia, vaan joukot olisi voitu viedä rintamalle.
Tämä Endlösungin lykkääminen on poliittisesti realistista, koska vielä Wannseen kokouksen aikoihin (tammikuu 1942) päättäjät puhuivat tällaista:
Abschließend wurden die verschiedenen Arten der Lösungsmöglichkeiten besprochen, wobei sowohl seitens des Gauleiters Dr. Meyer als auch seitens des Staatssekretärs Dr. Bühler der Standpunkt vertreten wurde, gewisse vorbereitende Arbeiten im Zuge der Endlösung gleich in den betreffenden Gebieten selbst durchzuführen, wobei jedoch eine Beunruhigung der Bevölkerung vermieden werden müsse.
Mielestäni yleensäkin kannattaa perustella skenaarion uskottavuutta hakemalla autenttisia sitaatteja suoraan hevosen suusta, koska ne todistavat, mitä alan miehet eksplisiittisesti ajattelivat, joten meidän ei tarvitse spekuloida, olisivatko he ehkä voineet olla jotain mieltä X.
Leningradin ja Moskovan jouduttua motitetuiksi (operaatio Barbarossan järkevämmän toteutuksen ansiosta) syys-lokakuussa 1941 puna-armeija jatkaa vielä jonkin aikaa epätoivoista taisteluaan, mutta kun puna-armeijan päärintamajoukot eivät onnistu saamaan yhteyttä Leningradiin ja Moskovaan, viimeistään marraskuussa puna-armeija suostuu tekemään aselevon.
Ranskassa aselepo solmittiin vähän sen jälkeen, kun saksalaiset olivat vallanneet Pariisin. Luultavasti myös ryssien taistelutahto romahtaa Leningradin ja Moskovan jouduttua motitetuiksi, tyyliin "paskaaks tässä nyt enää taistelemaan, kun sota on jo hävitty". Stalin jää piiritettyyn Moskovaan ja kuolee sinne, kuten todellisuudessa Hitler kuoli venäläisten saartamassa Berliinissä. Puna-armeijan komentaja, kenraali Nönnönnöö julistautuu Neuvostoliiton diktaattoriksi ja tekee saksalaisten kanssa samantyyppisen aseleposopimuksen kuin Ranskan pääministeri Pétain teki kesäkuussa 1940.
Puna-armeija vetäytyy Volgan taakse. Tarkemmin sanottuna Saksan miehittämän alueen itäraja kulkee Kaspianmerestä Volgaa pitkin Rybinskin tekojärveen ja sieltä Valkeajärven kautta kanavia pitkin Äänisjärveen. Saksan ja Suomen etupiirien raja kulkee Suomenlahdesta Nevajokea pitkin Karjalan kannaksen poikki Laatokkaan Pähkinäsaaren kautta ja Laatokasta Syväriä pitkin Ääniseen.
Neuvostoliiton ja Suomen raja kulkee Äänisestä kanavaa pitkin Uikujärveen ja sieltä Uikujokea pitkin Vienanmereen. Äänisen länsiranta ja ylipäätään kaikki Äänisestä länteen sijaitsevat alueet tulevat tietysti Suomelle. Suomi siis saa Aunuksen ja Vienan lisäksi myös Kuolan niemimaan.
Leningradin motissa olevat puna-armeijan joukot antautuvat tai kuolevat nälkään. Leningradia ei valloiteta äkkirynnäköllä, koska siitä aiheutuisi saksalaisille turhia tappioita. Saksalaisilla on varaa odottaa, että Leningradissa olevat puna-armeijan joukot antautuvat. Todellisuudessa Leningradin piiritys kesti kaksi ja puoli vuotta vain siksi, että Hitler tyhmyyttään jätti Laatokan kaakkoisreunan valloittamatta, jolloin puna-armeija kykeni jatkuvasti roudaamaan Leningradiin ruokaa ja aseita kuorma-autoilla jäitse Laatokan yli. Tätä virhettä ei tehdä, vaan saksalaiset etenevät syyskuussa Laatokan eteläpuolitse Syvärille, samaan aikaan kun suomalaiset tulevat Laatokan itäpuolitse Syvärille (todellisuudessakin suomalaiset tulivat Aunukseen 5.9.1941 ja Lotinanpeltoon Syvärille 7.9.), jolloin suomalaiset ja saksalaiset pääsevät kättelemään toisiaan Syvärin rannoilla.
Laatokka on siis kokonaan suomalaisten ja saksalaisten hallussa, lukuunottamatta Leningradin itäpuolella olevaa mitätöntä Laatokan rantaviivan pätkää Pähkinäsaaren tienoilla, siinä kohdassa, missä Nevajoki lähtee valumaan Laatokasta alaspäin. Itse asiassa Pähkinälinna vallattiin todellisuudessakin jo syyskuussa 1941, joten ei liene saksalaisille kovin hankalaa edetä Pähkinäsaaresta pohjoiseen Karjalan kannaksen itärantaa pitkin, kohti suomalaisten linjoja. Suomalaiset ja saksalaiset siis pääsevät kättelemään toisiaan myös Laatokan länsirannalla, Karjalan kannaksen kaakkoiskulmassa. Leningrad on saarrettu pohjoisesta, idästä ja etelästä. Lännessä on meri, joka on tietysti suomalaisten ja saksalaisten hallussa.
Leningradilaiset antautuvat tai kuolevat nälkään, ihan sama. Tämä ei vaikuta siihen, miten puna-armeija käyttäytyy päärintamalla.
Aiemmin mainitun rajalinjan Kaspianmeri - Volga - Rybinskin tekojärvi - Valkeajärvi - Äänisjärvi - Uikujärvi - Uikujoki - Vienanmeri itäpuolella on edelleen Neuvostoliitto, jonka pääkaupunki on Novosibirsk (/vast.).
Mitään "kansallista Venäjää" ei perusteta. Rosenbergin slavofiiliajatukset heitetään roskakoriin. Miehittämätön Novosibirskin Venäjä muistuttaa Vichyn Ranskaa. Miehitetty Venäjä muistuttaa Ranskan miehitettyä osaa.