Post by Puoluesihteeri on Jun 23, 2005 11:04:01 GMT 2
Sarjakuvat ja animaatio Uudessa Euroopassa (mahdollinen uuden artikkelin runko?)
Sanomalehtisarjakuvat ja sarjakuva-albumit levisivät 1930-luvulla ympäri maailmaa. Buck Rogers ja Tarzan alkoivat ilmestyä Yhdysvalloissa 1929 ja levisivät pian kaikille mantereille. Samana vuonna belgialainen lehtimies Tintti aloitti seikkailunsa Le Petit Vingtieme -lehdessä Brysselissä. Vuoteen 1939 mennessä sarjakuvia ilmestyi jo kaikissa Euroopan maissa. Sarjakuva ja animaatioelokuva olivat valloittaneet paikkansa mediassa.
Sota-aikana sarjakuvat ja animaatioelokuvat militarisoituivat. Kippari-Kalle liittyi laivastoon ja tuhosi amerikkalaisissa propagandaohjelmissa sadoittain sukellusveneitä. Aku Ankka ja Mikki Hiiri liittyivät myös mukaan sotaponnisteluihin. Teräsmies, Batman ja muut supersankarit taistelivat nyt päivästä toiseen "japanazeja" vastaan ("Slap a Jap!").
Superman (Semic, 1942)
Sotapropaganda lopetti amerikkalaisten sarjakuvien ja animaatioelokuvien ilmestymisen manner-Euroopassa. Erityisesti Disneyn tuotannot olivat Euroopassa kuitenkin erittäin suosittuja. Tri Goebbels oli lahjoittanut 12 kelanauhaa Saksan valtakunnankanslerille Adolf Hitlerille, joka oli ihastunut niiden korkeaan tasoon. Erityisesti Hitler piti Disneyn Lumikista. Hitler pyysi Goebbelsia ryhtymään toimiin saksalaisen ja eurooppalaisen piirrostaiteen nostamiseksi amerikkalaisten tasolle. Saksan kulttuurielämän johtajana tri Goebbels organisoi huomattavalla valtiollisella rahoituksella Deutsche Zeichenfilm GmbH:n, johon etsittiin alan ammattilaisia Saksan lisäksi entisestä Tshekkoslovakiasta, Alankomaista, Ranskasta, Puolasta ja Venäjältä.
Deutsche Zeichenfilmin ensimmäinen animaatioelokuva oli Der Störenfried, jossa metsän eläimet häätävät rauhaa häiritsevän ketun (ikuisen juutalaisen) keskuudestaan. Hitler ei kuitenkaan ollut tyytyväinen sen laatuun. Animaatio näytti kömpelöltä Disneyn sulavuuteen verrattuna. Euroopasta puuttui vielä piirrosanimaation perinne. Zeichenfilmissä työskenneltiin kuumeisesti kahden vuoden ajan ja kokeiltiin ennakkoluulottomasti uusia tekniikoita. Vain muutamassa vuodessa eurooppalainen animaatio nousi laadullisesti amerikkalaisen rinnalle. Taiteellisesti merkittävin sodanaikainen tuotos oli Frank Leberechtin ohjaama Armer Hansi (1942) - Hansi rukka, jossa oli Oskas Salan (s. 1907) säveltämä edistyksellinen elektroninen taustamusiikki. 1944 Goebbels laajensi animaatioelokuvien tuotantoa Hollantiin, Böömiin ja Määriin. Uuden Euroopan piirrosanimaatioiden tuotantokeskusta ryhdyttiin rakentamaan Prahaan. Ensimmäiset täyspitkät animaatioelokuvat Das dumme Gänslein ja Lumiukko (Der Schneemann) ilmestyivät 1945 ja 1946.
Yhdysvalloissa sota-ajan piirroksissa saksalaiset ja japanilaiset epäinhimillistettiin saatanan kätyreiksi ja hyönteismäisiksi hirviöiksi. Jatkuva vihapropaganda näkyi myös amerikkalaisten sotilaiden käytöksessä Normandiassa 1944. Vankeja ei otettu eikä sodan lakeja kunnioitettu. Saksassa läntistä vihollista kunnioitettiin enemmän. Britit ja suurin osa amerikkalaisista olivat kuitenkin rotuveljiä - Rassenbrüder. Sen sijaan saksalainen propaganda hyökkäsi idän bolshevismia vastaan, jolle ole varattu tuhoavan pedon rooli.
Ensimmäinen kommunismin kauheuksia esitellyt sarjakuva oli Hergèn eli Georges Remin Tintti Neuvostojen maassa (1930). Tintti, joka oli 30-luvulla noussut Belgian ja Ranskan suosituimmaksi sarjakuva-hahmoksi, oli esikuva kokonaiselle eurooppalaisen sarjakuvan aallolle. Germaniassa Tintin saksannosta saatiin odottaa aina 60-luvulle asti, sillä varhaisissa Tinteissä oli esiintynyt saksalaisvastaisia piirteitä.
Uuden Euroopan sanomalehdissä kiellettyjen Teräsmiehen ja Batmanin sijalle oli kehitettävä omia, kansallissosialistisen aatteen mukaisia supersankareita. Propaganda- ja kansanvalistusministeriö tuotti näitä kymmenittäin. Jotkut niistä nousivatkin suursuosioon ja jatkoivat esiintymistään myöhemmin suosituissa halvoissa kioskilukemistoissa ja lyhyissä animaatiopätkissä.
Yhteistä useille kansallissosialistisen Saksan sankareille oli lentäminen. Lentäjien arvostus oli ylipäätään korkeaa; propagandaministeriö oli tehnyt hävittäjä-ässistä tosielämän supersankareita ja henkilöpalvonnan kohteita. Fiktiivisistä sarjakuvien supersankareista mainittakoon seikkailija Jan Mayen - Der Herr der Atomkraft (1936), juutalaiskapitalisteja kurkuttava reportteri Harri Kander (1946) ja kansallissosialismin johtotähti, kapteeni Blitz Krieg (1956). Tytöille ilmestyi mm. "Blitzmädchen - Salamatytöt" -niminen sarja. Buck Rogersin haastajaksi ilmestyi 50-luvun teknologiakilpailun aikana Sturmvogel -raketillaan uusia outoja maailmoja tutkiva pulp-sankari Jürgen Peters.
Kapteeni Blitz Kriegin seikkailut (suom. Loco Motive)
Kaikkein suosituimmaksi saksalaiseksi sarjakuvasankariksi on kuitenkin muodostunut Manfred Schmidtin nerokas yksityisetsivä Nick Knatterton. Nick ilmestyi ensimmäisen kerran jo vuonna 1936. Sen jälkeen nuori Manfred työskenteli Deutsche Zeichenfilmin palveluksessa, mutta erosi taiteellisten erimielisyyksien vuoksi. 1943-1945 hän palveli armeijassa itärintamalla, jossa Schmidtin piirrokset ilmestyivät Panzer Voran -rintamalehdessä. Sodan jälkeen Nick Knatterton teki näyttävän paluun. Nickistä tuli 60-luvun uusi saksalaisenen sankari. Nick oli toisenlainen kuin 40- ja 50-luvun totiset, haudanvakavat supersankarit. Nick Knatterton oli ladattu rempseällä ja älyllisellä huumorilla. Mestarietsivä Knatterton oli monista erikoisista piirteistään huolimatta perisaksalaisten hyveiden ruumiillistuma: Täsmällinen, uskollinen, eläinrakas ja isänmaallinen. Nickin suosio johti Schmidtin oman studion perustamiseen ja useisiin animaatiosarjoihin.
Nick Knatterton
Hergè ja Tintti
Hergèn Tintti-sarjakuvista oli vuoteen 1939 mennessä ilmestynyt Neuvostojen Maan jälkeen Tintti Kongossa (1931), Tintti Amerikassa (1932), Faaraon sikarit (1934), Sininen Lootus (1936), Särkynyt korva (1937), Mustan saaren salaisuus (1938) ja Ottokarin valtikka (1939). Belgian joutuminen mukaan sotaan keväällä 1940 lopetti Le Petit Vingtièmen ilmestymisen ja vasta alkanut Tintti-seikkailu Mustan kullan maa jäi kesken. Hergè siirtyi työskentelemään saksalaisten suosimaan Le Soir -lehteen. Muutos toi paperipulasta huolimatta etuja: Tintti alkoi ilmestyä ensimmäistä kertaa väreissä. Hergè kannatti alusta lähtien Uutta Eurooppaa. Sodan jälkeen Belgian valloonien johtaja ja Hergèn vanha ystävä Leon Degrelle piti huolta siitä, että Tintti sai ansaitsemansa huomion ja arvostuksen. Hän käytti hyväkseen suhteitaan Valtakunnan korkeisiin poliittisiin johtajiin saadakseen Studios Hergèlle erivapauksia, joita muilla painovapauslain rajoitusten alla ponnistelleilla taiteilijoilla ei ollut.
Ensimmäinen uusi albumi, Salaperäinen tähti, ilmestyi 1942. Siinä joukko eurooppalaisia tiedemiehiä kamppaili amerikkalaisia vastaan mereen pudonneen meteorin löytymisestä. Roistomaisesti toimivia jenkkejä ohjaili kulissien takana rahoittava taho, kukas muu kuin koukkunokkainen juutalainen pankkiiri Blumenstein. Sarjakuva tyydytti saksalaisia, ja Tintti jatkoi seikkailujaan. Varmuuden vuoksi Hergè vältteli kuitenkin sodan pitkittyessä puuttumista politiikkaan. Jo 30-luvulla hän oli joutunut moneen kertaan ongelmiin mm. Sininen lootus -albumin vuoksi, joka liputti avoimesti kiinalaisten puolesta Japania vastaan.
50-luvulla Hergèn tyyli alkoi kehittyä huippuunsa. Vanhat albumit piirrettiin uudelleen värilliseksi ja niitä korjailtiin. Sota-ajan fantasiasta (Ihmeellinen Tähti, Yksisarvisen salaisuus, Rakham Punaisen aarre, Seitsemän kristallipalloa, Auringon temppeli) Hergè palasi sodan jälkeen takaisin päivänpoliittisiin aiheisiin, vaikkei hän enää henkilökohtaisesti ottanutkaan kantaa politiikkaan. Hergèllä oli kyllin vaikeuksia saada sotaa edeltävät albuminsa julkaistuksi Valtakunnassa, jossa arvosteltiin tiettyjen albumien saksalais- ja japanilaisvastaisia ruutuja ja vaadittiin ne muutettavaksi. Kielletystä Ottokarin valtikasta ei uusintapainoksia otettu lainkaan, ja se muodostui nopeasti harvojen sarjakuvafriikkien himoitsemaksi harvinaisuudeksi. Tintti Neuvostojen maassa myi sen sijaan hyvin. Saadakseen Mustan saaren salaisuuden värillisen uusintapainoksen julkaissuksi Hergèn piti muuttaa tarinan roisto tohtori Müller saksalaisesta juutalaiseksi. 1939 aloitettu Mustan kullan jouduttiin piirtämään kokonaan uusiksi.
Mustan kullan maa, 1950.
Tilanne Lähi-Idässä oli täysin toisenlainen kuin 1939. Mustan kullan maata varten brittimiehittäjät muutettiin arabeiksi. Juutalaisterroristit ja entisen miehitysvallan kätyrit yrittävät albumissa estää saksalaisia saamasta Lähi-idän öljyä käsiinsä, ja Tintin tutkimukset vievät hänet aina Palestiinaan asti.
Saksan uudet ihmeaseet ja ensimmäinen avaruusluotain olivat 50-luvun alussa kaikkien huulilla. Niinpä Hergèlle oli luontevaa lähettää Tintti kuun kamaralle. Eksentrinen Tuhatkauno liittyy salaiseen SS-tutkimuskeskukseen ja insinööri von Braun suunnittelee yhdessä hänen kanssaan ensimmäisen kuuraketin, joka laukaistaan Valtakuntaan kuuluvasta Syldavian protektoriaatista. (Päämääränä Kuu/Tintti kuun kamaralla, 1953-54). Tuhatkaunon tapauksessa (1956) mullistavan uuden aseen keksinyt Tuhatkauno joutuu kommunistiagenttien kaappaamaksi, ja Tintti ystävineen seuraa häntä Sveitsin kautta kommunistien hallitsemaan Kiinaan Hergèn ainoassa täysverisessä kylmän sodan vakoilujännärissä. Kiinassa Tintti tapaa uudestaan monia vanhoja ystäviä ja vihollisia:
Tshangin, joka uhrautuu hänen puolestaan, Shanghain kansainvällisen vyöhykkeen entisen poliisipäällikön Dawsonin CIA:n agenttina ja kreikanjuutalaisen Roberto Rastapopoulosin, kansainvälisen huumausaineliigan päällikön. Asetelmat ovat muuttuneet. Sinisessä Lootuksessa kiinalaiset olivat sorrettuja uhreja, nyt he ovat itse niskan päällä ja uhkaavat Tuhatkaunon superaseella koko vapaata maailmaa. Vanha sivistyneistö on joutunut Maon puhdistusten uhriksi, ja kadut ovat täynnä propagandaa, jota Hergè avoimesti pilkkaa.
Seikkailu Punaisella merellä (1958) on jälleen Lähi-idän ongelmiin pureutuva albumi, jossa Tintti paljastaa Rastapopoulosin harjoittaman orjakaupan. Tämän albumin jälkeen Tintin suosio Euroopassa nousi niin suureksi, että Hergè menetti osittain studioidensa hallinnan Valtakunnan propaganda- ja kansanvalistusministeriölle. Belgiassa, Ranskassa ja Böömissä ryhdyttiin tuottamaan uusia Tintti-sarjakuvia, jotka eivät olleet Hergèn käsikirjoittamia. Tintti esiintyi näyteltynä myös neljässä UFA:n tuottamassa elokuvassa, joiden tekemiseen Hergè ei myöskään osallistunut. Viimeisimpiä Hergèn itsensä piirtämiä ja käsikirjoittamia Tintti-albumeita on Berchtesgadenin salaisuus (1976), jonka aiheena ovat Hergètä pitkään kiehtoneet salatieteet ja Valtakunnan korkea-arvoisia johtajia uhkaava salaliitto. Siinä Hergè näyttää palanneen takaisin Seikkailuun isolla S:llä: On lentokonekaappausta, totuusseerumia, riimumagiaa, petos SS-henkivartiossa, kahakoita ja lukemattomia räjähdyksiä. Aivan näin ei kuitenkaan ole. Hergè pyrki berchtesgadenin salaisuudessa purkamaan hyvän ja pahan dualismia ja repimään maailmansa hienosävyisemmäksi. Uusia henkilöitä on mukana runsaasti, kuten Laszlo Carreidas, ranskalais-unkarilainen teollisuuspamppu ja Weissthorin perillinen, asioihin vihitty Nicholas von Zollern.
Sanomalehtisarjakuvat ja sarjakuva-albumit levisivät 1930-luvulla ympäri maailmaa. Buck Rogers ja Tarzan alkoivat ilmestyä Yhdysvalloissa 1929 ja levisivät pian kaikille mantereille. Samana vuonna belgialainen lehtimies Tintti aloitti seikkailunsa Le Petit Vingtieme -lehdessä Brysselissä. Vuoteen 1939 mennessä sarjakuvia ilmestyi jo kaikissa Euroopan maissa. Sarjakuva ja animaatioelokuva olivat valloittaneet paikkansa mediassa.
Sota-aikana sarjakuvat ja animaatioelokuvat militarisoituivat. Kippari-Kalle liittyi laivastoon ja tuhosi amerikkalaisissa propagandaohjelmissa sadoittain sukellusveneitä. Aku Ankka ja Mikki Hiiri liittyivät myös mukaan sotaponnisteluihin. Teräsmies, Batman ja muut supersankarit taistelivat nyt päivästä toiseen "japanazeja" vastaan ("Slap a Jap!").
Superman (Semic, 1942)
Sotapropaganda lopetti amerikkalaisten sarjakuvien ja animaatioelokuvien ilmestymisen manner-Euroopassa. Erityisesti Disneyn tuotannot olivat Euroopassa kuitenkin erittäin suosittuja. Tri Goebbels oli lahjoittanut 12 kelanauhaa Saksan valtakunnankanslerille Adolf Hitlerille, joka oli ihastunut niiden korkeaan tasoon. Erityisesti Hitler piti Disneyn Lumikista. Hitler pyysi Goebbelsia ryhtymään toimiin saksalaisen ja eurooppalaisen piirrostaiteen nostamiseksi amerikkalaisten tasolle. Saksan kulttuurielämän johtajana tri Goebbels organisoi huomattavalla valtiollisella rahoituksella Deutsche Zeichenfilm GmbH:n, johon etsittiin alan ammattilaisia Saksan lisäksi entisestä Tshekkoslovakiasta, Alankomaista, Ranskasta, Puolasta ja Venäjältä.
Deutsche Zeichenfilmin ensimmäinen animaatioelokuva oli Der Störenfried, jossa metsän eläimet häätävät rauhaa häiritsevän ketun (ikuisen juutalaisen) keskuudestaan. Hitler ei kuitenkaan ollut tyytyväinen sen laatuun. Animaatio näytti kömpelöltä Disneyn sulavuuteen verrattuna. Euroopasta puuttui vielä piirrosanimaation perinne. Zeichenfilmissä työskenneltiin kuumeisesti kahden vuoden ajan ja kokeiltiin ennakkoluulottomasti uusia tekniikoita. Vain muutamassa vuodessa eurooppalainen animaatio nousi laadullisesti amerikkalaisen rinnalle. Taiteellisesti merkittävin sodanaikainen tuotos oli Frank Leberechtin ohjaama Armer Hansi (1942) - Hansi rukka, jossa oli Oskas Salan (s. 1907) säveltämä edistyksellinen elektroninen taustamusiikki. 1944 Goebbels laajensi animaatioelokuvien tuotantoa Hollantiin, Böömiin ja Määriin. Uuden Euroopan piirrosanimaatioiden tuotantokeskusta ryhdyttiin rakentamaan Prahaan. Ensimmäiset täyspitkät animaatioelokuvat Das dumme Gänslein ja Lumiukko (Der Schneemann) ilmestyivät 1945 ja 1946.
Yhdysvalloissa sota-ajan piirroksissa saksalaiset ja japanilaiset epäinhimillistettiin saatanan kätyreiksi ja hyönteismäisiksi hirviöiksi. Jatkuva vihapropaganda näkyi myös amerikkalaisten sotilaiden käytöksessä Normandiassa 1944. Vankeja ei otettu eikä sodan lakeja kunnioitettu. Saksassa läntistä vihollista kunnioitettiin enemmän. Britit ja suurin osa amerikkalaisista olivat kuitenkin rotuveljiä - Rassenbrüder. Sen sijaan saksalainen propaganda hyökkäsi idän bolshevismia vastaan, jolle ole varattu tuhoavan pedon rooli.
Ensimmäinen kommunismin kauheuksia esitellyt sarjakuva oli Hergèn eli Georges Remin Tintti Neuvostojen maassa (1930). Tintti, joka oli 30-luvulla noussut Belgian ja Ranskan suosituimmaksi sarjakuva-hahmoksi, oli esikuva kokonaiselle eurooppalaisen sarjakuvan aallolle. Germaniassa Tintin saksannosta saatiin odottaa aina 60-luvulle asti, sillä varhaisissa Tinteissä oli esiintynyt saksalaisvastaisia piirteitä.
Uuden Euroopan sanomalehdissä kiellettyjen Teräsmiehen ja Batmanin sijalle oli kehitettävä omia, kansallissosialistisen aatteen mukaisia supersankareita. Propaganda- ja kansanvalistusministeriö tuotti näitä kymmenittäin. Jotkut niistä nousivatkin suursuosioon ja jatkoivat esiintymistään myöhemmin suosituissa halvoissa kioskilukemistoissa ja lyhyissä animaatiopätkissä.
Yhteistä useille kansallissosialistisen Saksan sankareille oli lentäminen. Lentäjien arvostus oli ylipäätään korkeaa; propagandaministeriö oli tehnyt hävittäjä-ässistä tosielämän supersankareita ja henkilöpalvonnan kohteita. Fiktiivisistä sarjakuvien supersankareista mainittakoon seikkailija Jan Mayen - Der Herr der Atomkraft (1936), juutalaiskapitalisteja kurkuttava reportteri Harri Kander (1946) ja kansallissosialismin johtotähti, kapteeni Blitz Krieg (1956). Tytöille ilmestyi mm. "Blitzmädchen - Salamatytöt" -niminen sarja. Buck Rogersin haastajaksi ilmestyi 50-luvun teknologiakilpailun aikana Sturmvogel -raketillaan uusia outoja maailmoja tutkiva pulp-sankari Jürgen Peters.
Kapteeni Blitz Kriegin seikkailut (suom. Loco Motive)
Kaikkein suosituimmaksi saksalaiseksi sarjakuvasankariksi on kuitenkin muodostunut Manfred Schmidtin nerokas yksityisetsivä Nick Knatterton. Nick ilmestyi ensimmäisen kerran jo vuonna 1936. Sen jälkeen nuori Manfred työskenteli Deutsche Zeichenfilmin palveluksessa, mutta erosi taiteellisten erimielisyyksien vuoksi. 1943-1945 hän palveli armeijassa itärintamalla, jossa Schmidtin piirrokset ilmestyivät Panzer Voran -rintamalehdessä. Sodan jälkeen Nick Knatterton teki näyttävän paluun. Nickistä tuli 60-luvun uusi saksalaisenen sankari. Nick oli toisenlainen kuin 40- ja 50-luvun totiset, haudanvakavat supersankarit. Nick Knatterton oli ladattu rempseällä ja älyllisellä huumorilla. Mestarietsivä Knatterton oli monista erikoisista piirteistään huolimatta perisaksalaisten hyveiden ruumiillistuma: Täsmällinen, uskollinen, eläinrakas ja isänmaallinen. Nickin suosio johti Schmidtin oman studion perustamiseen ja useisiin animaatiosarjoihin.
Nick Knatterton
Hergè ja Tintti
Hergèn Tintti-sarjakuvista oli vuoteen 1939 mennessä ilmestynyt Neuvostojen Maan jälkeen Tintti Kongossa (1931), Tintti Amerikassa (1932), Faaraon sikarit (1934), Sininen Lootus (1936), Särkynyt korva (1937), Mustan saaren salaisuus (1938) ja Ottokarin valtikka (1939). Belgian joutuminen mukaan sotaan keväällä 1940 lopetti Le Petit Vingtièmen ilmestymisen ja vasta alkanut Tintti-seikkailu Mustan kullan maa jäi kesken. Hergè siirtyi työskentelemään saksalaisten suosimaan Le Soir -lehteen. Muutos toi paperipulasta huolimatta etuja: Tintti alkoi ilmestyä ensimmäistä kertaa väreissä. Hergè kannatti alusta lähtien Uutta Eurooppaa. Sodan jälkeen Belgian valloonien johtaja ja Hergèn vanha ystävä Leon Degrelle piti huolta siitä, että Tintti sai ansaitsemansa huomion ja arvostuksen. Hän käytti hyväkseen suhteitaan Valtakunnan korkeisiin poliittisiin johtajiin saadakseen Studios Hergèlle erivapauksia, joita muilla painovapauslain rajoitusten alla ponnistelleilla taiteilijoilla ei ollut.
Ensimmäinen uusi albumi, Salaperäinen tähti, ilmestyi 1942. Siinä joukko eurooppalaisia tiedemiehiä kamppaili amerikkalaisia vastaan mereen pudonneen meteorin löytymisestä. Roistomaisesti toimivia jenkkejä ohjaili kulissien takana rahoittava taho, kukas muu kuin koukkunokkainen juutalainen pankkiiri Blumenstein. Sarjakuva tyydytti saksalaisia, ja Tintti jatkoi seikkailujaan. Varmuuden vuoksi Hergè vältteli kuitenkin sodan pitkittyessä puuttumista politiikkaan. Jo 30-luvulla hän oli joutunut moneen kertaan ongelmiin mm. Sininen lootus -albumin vuoksi, joka liputti avoimesti kiinalaisten puolesta Japania vastaan.
50-luvulla Hergèn tyyli alkoi kehittyä huippuunsa. Vanhat albumit piirrettiin uudelleen värilliseksi ja niitä korjailtiin. Sota-ajan fantasiasta (Ihmeellinen Tähti, Yksisarvisen salaisuus, Rakham Punaisen aarre, Seitsemän kristallipalloa, Auringon temppeli) Hergè palasi sodan jälkeen takaisin päivänpoliittisiin aiheisiin, vaikkei hän enää henkilökohtaisesti ottanutkaan kantaa politiikkaan. Hergèllä oli kyllin vaikeuksia saada sotaa edeltävät albuminsa julkaistuksi Valtakunnassa, jossa arvosteltiin tiettyjen albumien saksalais- ja japanilaisvastaisia ruutuja ja vaadittiin ne muutettavaksi. Kielletystä Ottokarin valtikasta ei uusintapainoksia otettu lainkaan, ja se muodostui nopeasti harvojen sarjakuvafriikkien himoitsemaksi harvinaisuudeksi. Tintti Neuvostojen maassa myi sen sijaan hyvin. Saadakseen Mustan saaren salaisuuden värillisen uusintapainoksen julkaissuksi Hergèn piti muuttaa tarinan roisto tohtori Müller saksalaisesta juutalaiseksi. 1939 aloitettu Mustan kullan jouduttiin piirtämään kokonaan uusiksi.
Mustan kullan maa, 1950.
Tilanne Lähi-Idässä oli täysin toisenlainen kuin 1939. Mustan kullan maata varten brittimiehittäjät muutettiin arabeiksi. Juutalaisterroristit ja entisen miehitysvallan kätyrit yrittävät albumissa estää saksalaisia saamasta Lähi-idän öljyä käsiinsä, ja Tintin tutkimukset vievät hänet aina Palestiinaan asti.
Saksan uudet ihmeaseet ja ensimmäinen avaruusluotain olivat 50-luvun alussa kaikkien huulilla. Niinpä Hergèlle oli luontevaa lähettää Tintti kuun kamaralle. Eksentrinen Tuhatkauno liittyy salaiseen SS-tutkimuskeskukseen ja insinööri von Braun suunnittelee yhdessä hänen kanssaan ensimmäisen kuuraketin, joka laukaistaan Valtakuntaan kuuluvasta Syldavian protektoriaatista. (Päämääränä Kuu/Tintti kuun kamaralla, 1953-54). Tuhatkaunon tapauksessa (1956) mullistavan uuden aseen keksinyt Tuhatkauno joutuu kommunistiagenttien kaappaamaksi, ja Tintti ystävineen seuraa häntä Sveitsin kautta kommunistien hallitsemaan Kiinaan Hergèn ainoassa täysverisessä kylmän sodan vakoilujännärissä. Kiinassa Tintti tapaa uudestaan monia vanhoja ystäviä ja vihollisia:
Tshangin, joka uhrautuu hänen puolestaan, Shanghain kansainvällisen vyöhykkeen entisen poliisipäällikön Dawsonin CIA:n agenttina ja kreikanjuutalaisen Roberto Rastapopoulosin, kansainvälisen huumausaineliigan päällikön. Asetelmat ovat muuttuneet. Sinisessä Lootuksessa kiinalaiset olivat sorrettuja uhreja, nyt he ovat itse niskan päällä ja uhkaavat Tuhatkaunon superaseella koko vapaata maailmaa. Vanha sivistyneistö on joutunut Maon puhdistusten uhriksi, ja kadut ovat täynnä propagandaa, jota Hergè avoimesti pilkkaa.
Seikkailu Punaisella merellä (1958) on jälleen Lähi-idän ongelmiin pureutuva albumi, jossa Tintti paljastaa Rastapopoulosin harjoittaman orjakaupan. Tämän albumin jälkeen Tintin suosio Euroopassa nousi niin suureksi, että Hergè menetti osittain studioidensa hallinnan Valtakunnan propaganda- ja kansanvalistusministeriölle. Belgiassa, Ranskassa ja Böömissä ryhdyttiin tuottamaan uusia Tintti-sarjakuvia, jotka eivät olleet Hergèn käsikirjoittamia. Tintti esiintyi näyteltynä myös neljässä UFA:n tuottamassa elokuvassa, joiden tekemiseen Hergè ei myöskään osallistunut. Viimeisimpiä Hergèn itsensä piirtämiä ja käsikirjoittamia Tintti-albumeita on Berchtesgadenin salaisuus (1976), jonka aiheena ovat Hergètä pitkään kiehtoneet salatieteet ja Valtakunnan korkea-arvoisia johtajia uhkaava salaliitto. Siinä Hergè näyttää palanneen takaisin Seikkailuun isolla S:llä: On lentokonekaappausta, totuusseerumia, riimumagiaa, petos SS-henkivartiossa, kahakoita ja lukemattomia räjähdyksiä. Aivan näin ei kuitenkaan ole. Hergè pyrki berchtesgadenin salaisuudessa purkamaan hyvän ja pahan dualismia ja repimään maailmansa hienosävyisemmäksi. Uusia henkilöitä on mukana runsaasti, kuten Laszlo Carreidas, ranskalais-unkarilainen teollisuuspamppu ja Weissthorin perillinen, asioihin vihitty Nicholas von Zollern.
